"Tehkää sijaa lautamiehille", huusi kahvin kauppias.
Muut siirtyivät, mutta eivät liikkuneet Mooses eikä Juhani. Istua könöttivät vain ja Mooses tarkasteli lautamiehiä.
Kyllä olivat viheliäisen näköisiä miehiä lautamiehiksi! Ei partaa yhdelläkään, ei uusia kangasvaatteita eikä tervanruskeita pieksuja niinkuin ennen! Ei yhdelläkään komeaa punaista puseroa, jonka lautamiehet ennen käräjäin ajaksi hankkivat! Hoikkia patinijalkasia pojan huiskaleita! Ei näyttänyt yhdelläkään olevan uusia pieksuja ja kenessäkään sitä ryhtiä, josta lautamiehet ennen tunnettiin…
Ei ollut tästä oikeudesta!
"Mikä se tämä toinen vanha mies on?" kysyi muuan lautamiehistä.
Semmoinen kysymys, varsinkin kun se tehtiin välinpitämättömällä äänellä, loukkasi syvästi Moosesta.
Pitäisipä hänet tuntea, hänet, joka neljäkymmentä vuotta oli lautamiehen penkissä istunut! Mistä oli tuo lautamiehen reuhake, joka ei häntä tuntenut!
"Pitäisipä minut tuntea", arveli vihdoin Mooses, kun eivät muutkaan vastanneet.
"En minä vaan tuonnäköistä ukkoa muista", virkkoi vain se reuhakkeen näköinen lautamies ja haukkasi nisua sen mitä suu aukeni eikä näyttänyt hänen kunnioituksensa sen enempää Moosesta kohtaan nousevan.
Sitä piti jo Kalliomäen Juhanikin suoranaisena kunnianloukkauksena
Moosesta kohtaan. Hän sanoi: