Ja semmoisessa hallan-arassa loukossa oli heidänkin mökkinsä, oli kylän takana, jossa etempänä oli laaja ja usvainen suo, hallan kotikylä.
Heillä oli peltoa siinä mökin ympärillä kelpo lailla, että hyvinä viljavuosina tuli leipää koko talveksi ja perunoita syödä ja jäi kyllin vielä siemeneksikin. Navetta oli ja kaksi lehmää sekä useita lampaita.
Hyvinä vuosina olivat siinä tavallisesti eläneet, kun lauttahommissa oli kesät oleskellut ja syksyisin lisää peltoa ojittanut. Vaan nyt oli ollut huono kesä lauttahommissa ja halla oli pelloilta vienyt syötävän.
Kova talvi oli tulossa Kumpulan torppaan. Jauhot olivat jo loppuneet toissapäivänä ja keittämistä ei ollut, kun potutkin olivat lopussa. Lampaita oli tapettu, kaksi omaksi tarpeeksi ja muut oli täytynyt antaa velasta Saarelan isännälle. Lehmät olivat vielä kumpikin navetassa, vaan nekin olivat jo Kurikan isännän nimessä. Kuluneena talvena oli jo täytynyt syödä velkaa. Eikä ollut tietoa antaisiko Kurikka enää lehmiään pitääkään. Luultavaa oli kuitenkin, että antoi, sillä hallan lisäksi oli tulvavesi vienyt paljon heiniä joen saarista ja rannoilta, että kaikilla oli jo liiaksikin karjaa.
Kumpulan Juho, torpan mies, makaili sängyssään ja imi tyhjää piippuaan. Lapset näyttivät alakuloisilta ja nälkäisiltä. Vaimo oli mennyt viereiseen Toikan torppaan leipää lainaamaan, että kun leivotaan, niin maksetaan takaisin. Syömistä ei näet ollut mitään. Mitä oljilla oli saatu, oli jo syöty. Kaksi lammasta oli tapettu ja lihat syöty. Lehmät olivat jo panttina, eikä pirtti enää ollut oma, oli velkana sekin. Ja vasta oli syksy käsissä. Kesän ansiota ei ollut jälellä penniäkään. Mitä oli rahaa saatu, oli ostettu kahvia ja nisujauhoja ja eletty pulskasti, ei ollut arvattu, että halla kaikki talven varat viepi.
Juho, joka tuossa sängyssään laiskana loikoi ja nukkumista teki, oli vielä nuori mies, terve ja vahva ja tukkimies mainio, että tukkitöissä kesällä ansaitsi komeat rahat. Vaan muuta työtä ei viitsinytkään tehdä. Taloissa ei ollut ollut töissä moneen vuoteen. Kun joku kävi tahtomassa, ei lähtenyt. Omalle vaimolleen toki kaivoi lisää ojia ja peltoja muokkaili.
Viimein tuli vaimo Toikan torpasta leipää lainaamasta. Hän oli vielä nuoren näköinen ja miellyttävä ja näytti iloiselta. Esiliinansa alle hän oli kätkenyt leivän, jonka oli lainaksi saanut. Pirttiin tultuaan piirittivät hänet lapset ja anoivat leipää.
— Äiti, äiti, taittakaa minullekin palanen.
Hän jakoi palasen kullekin ja pani lopun pöytälaatikkoon. Lapset istuivat loukkoon ja alkoivat tyytyväisinä jyrsiä kukin palastaan.
— Yhdenkö leivän sinä vain saitkin? kysyi Juho, joka toimitteli istumaan sängyssään.