Useassa talossa Juho itkikin, vaan talosta lähdettyä lohdutti Kalle häntä ja antoi osan saaliistansa Juhollekin.
Niin saapuivat Järveläänkin.
Järvelän vanhalta emännältä he ensin pyysivät, vaan eukko uhkasi heitä luudan varrella. Mutta kotona oli poikia jo opetettu ja ilmoitettu, ettei säpsähtää, jos Järvelän vanha muori heitä sattuisi hätistelemään.
Ja eukko hätistelikin, kyyditsi pojat kujasta ulos, vaan pojat eivät menneetkään matkoihinsa. He odottivat nurkan suojassa, että eukko meni poikki pihan navettaan ja hilpasivat sitten sisälle, suoraan isännän kamariin.
He sanoivat asiansa.
Matin Kallen Järvelän isäntä tunsi, vaan Kumpulan Juhoa hän ei ollut koskaan nähnyt.
— Kenen sinä olet poika? kysyi hän ystävällisesti Juholta, joka seisoi siinä niin tanakan ja komean näköisenä.
Juho ilmoitti.
Jonkunmoinen raskas tunne kohosi Järvelän rinnassa ja puhkesi pitkään huokaukseen. Ja semmoinen tunne yhtäkkiä valloitti sydämen, että teki mieli ottaa tuo repaleisiin köytetty poika syliinsä ja suudella häntä.
— No tulkaa tänne, sanoi hän samalla ja meni ulos.