Mutta Kusti sai myöskin kuulla keitä oli haastettu todistajiksi ja hän rupesi hiukan pelkäämään asiaa.
Saadakseen jotakin lohdutusta omalletunnolleen läksi hän käymään Kumpulassa ja päätti urkkia Kumpulan väeltä tietoja. Sen hän jo edeltäpäin arvasi, ettei Kumpulan väki mitään tiennyt, ja jos tietäisivät, silloin sopisi hänen antaa Juhon aidaksien ja ladon parsien varkaus ilmi.
Otti siis asian puheeksi.
— Hukkaan se yritys menee, se on vissi. Eikä sitä Kurikka ole tehnytkään kuin pelottaakseen sinua. Olisi se tähänkin kuulunut, jos joku olisi nähnyt sinut liikkeellä. Mene vapaasti oikeuteen, ei Kurikka voi näyttää kannettaan todeksi, lohdutti häntä Juho.
— Varma minä siitä olen, etteivät ne vieraatmiehet mitään tiedä. Mutta tuo Toikan Helena, joka on minun vihamieheni, se saattaa todistaa mitä tahtoo, sanoi Kusti.
— Sinä jääväät Helenan. Hän on sinun vihamiehesi, hän ei kelpaa todistamaan, tiesi Juho sanoa.
— Juuri niin. En ollut huomatakaan, sanoi Kustikin hyvillään.
— Mitähän varten se Kurikka Pitkän Pekankin on haastattanut? kysyi Juho.
— En ymmärrä. Lystiksensä luultavasti. Pekka ei ole nähnyt minua koko talvena. Kerran on käynyt meillä, mutta silloinkaan minä en ole ollut kotona, vastasi Kusti.
— Vapaasti sinä saat mennä käräjille, Kurikka saa pitkän nokan.