Harjula. Luuleeko Kurkelan emäntä, että tämä on mikään lainakapine, jonka agronoomi on minulle lahjoittanut! Ei puhettakaan.
Emäntä. No minä vien kuitenkin terveiset, että pouta tulee…?
Harjula. Vie, vie. Minunkohan se nyt pitää koko maailmalle poutaa tietää! Toiste en näytä kenellekään, enkä puhu mitään, tulkoon sade tai pouta.
Emäntä. Minulla hevonen tuolla tiellä odottaa. Minä sitten sanon, että pouta tulee?
Harjula. Sano mitä tahdot. (Emäntä lähtee kovin miettivänä.)
Harjula (Yksin). Vai lainaksi vielä! Hävittömät! Pitäisi niitä kerran narrata, niin kyllä herkiäisivät kysymästä. Niinpä niin, mitäs minä meinasinkaan? Panenpa tähän ladon seinään vähäksi aikaa, jotta näen mitä alkaa meinata. (Asettaa paromeeterin seinälle ja perääntyy loitommaksi. Kesämies ilmaantuu perälle ja näkee Harjulan hommat.) Jos se perhana pettäisi taas… On se ennenkin tehnyt sen, että vähän nousee, mutta sitten alkaa äkkiä sadetta tietää. Antaapas tuossa seinällä mietiskellä. Ehtii sinne niitylle vielä jos vasta yön tulienkin lähtee. Talon paras niitty on kysymyksessä… Katsotaanpas ensin…
Maiju (tulee, kantaen laukkua). Nytpä pitäisivät eväät olla valmiina. Vieköön kesämies käsikärryillä rantaan.
Harjula. Panitko sinä kuivaa lihaa evääksi? (Kesämies katoaa näkyvistä).
Maiju. Panin kyljen ja kaksi lapaa.
Harjula. Oliko sinusta kuiva liha vesiherneissä!