Harjula (erikseen ja silmäillen kesämieheen). Jo minä onnettomaksi jouduin tätä poutaa odottaessa! Mutta eihän tässä sentään hengen hätää ole. (Ääneensä.) Nytkö sitä vasta niityltä palataan?
Jurttula (tuimana). Nyt.
Harjula. Me luulimme, että palaatte paikalla takaisin, kun ei poutaa tullutkaan.
Jurttula. Vai niin sinä luulit. Ja itse et lähtenytkään niitylle, vaikka aijoit. Valehtelit meidät sateeseen parhaan heinikkomme niittämään. Tästä tulee kallis asia kun minä…
Toisen kylän emäntä (tulee joukkoon, asettuu Jurttulan viereen). Kas nyt! Niin se käypi. Minä kävinkin vasta teillä, Jurttula, ja emäntä sanoi, että te panette heti velkakirjan kuvernööriin, että opetetaan Harjulaa toiste valehtelemaan. Opetetaan vähän huutia tietämään. Eikö niin miehet? Muistattehan kaikin että minä sanoin, että minulla varpaan välit kutisevat, että sade tulee? Niin tämä hotisee ja vakuuttaa, että pouta tulee… pouta tulee. Muistattehan?
Jurttula. Muistaahan sen. Niin veres asia. Ja muistaahan emäntä, että minäkin vakuutin, että kuiva poronliha on vesiherneissä, että sadetta se tietää? Vaan tämä ei uskonut…
Emäntä. Muistan tietenkin kuin tämän päivän. (Kääntyen Kallijärven ja Väystäjän puoleen.) Kallijärven isäntä kyllä myöskin on varma merkeistään. Ja Väystäjä myöskin. Eikö niin?
Kallijärvi. Kyllähän minä tässä sanoin ja sen olen aina sanonut ja sanon koko elinaikani, että kun meidän kujakivemme vettä itkee, niin varma sade on tiedossa. Ei näy olevan paromeeteristä…
Väystäjä. Sanoinhan minäkin, että kun se meidän rakki on ilmosen ikänsä aina sateen edellä pehellyt ja kun silloinkin pehteli, niin tottapa tiesi.
Emäntä (käy melkein käsiksi Harjulaan). Siinä nyt kuulet… lemmon lihapää…