Hän nukkui vihdoin niin raskaasti, ettei herännyt ennenkuin oli selvä päivä. Mutta sitten hän heräsikin virkkuna ja alkoi laukkuansa valmistaa markkinamatkaa varten. Kuusi kaunista ketunnahkaa oli seinällä. Jussi kippasi ne sievästi ja pani uuteen, kookkaaseen nahkalaukkuun. Kärpännahkoja oli monta kymmentä, valkoisia ja hyvin kytkettyjä. Oli joukossa syysoravannahkojakin ja yksi saukonnahka, jonka oli syystalvella vaihtanut konjakkiin eräältä metsäkylän mieheltä.
Jussi oli touhussa ja kuumissa markkinamietteissään, sulloessaan nahkoja laukkuunsa.
Jos nyt kaikki onnistuisi niinkuin oli miettinyt, jos niin ja niin paljon pulloa kohti saisi voittoa, niin… niin semmoisiin rahoihin pääsisi käsiksi, ettei koskaan ollut tohtinut ajatellakaan. Sitten ostaisi hevosen ja sitten…
— Kun kymmenen markkaa pulloa kohti ovat voittoa saaneet, jotkut vielä enemmänkin! — muisteli hän.
Edellisellä viikolla oli hän jo paahtanut suksensa ja tehnyt uudet kierimet sauvoihinsa. Nyt oli laukkukin valmiiksi pantuna. Ei muuta kuin syödä vielä, niin oli valmis lähtemään.
Mutta silloin hän sattui silmäämään joelle ja näki Lampan Joonaan hiihtävän mökkiään kohti. Jussi kirosi tuumassaan. Tänne se hiihtää… mitä sillä nyt on asiaa?
Jussilla ei ollut oikein hyvä olla. Hän ei ollut käynyt Lampan puheilla ollenkaan sitten, kun Ruhmulaiselle oli tehty »peslaaki» ja mies pantu kiinni; turkkia, joka oli tunnettu Lampan omaksi, eivät tullimiehet olleet ottaneet. Muuten oli Jussi saanut tietää, että tullimiehet olivat Korven Israelissa käyneet, mutta eivät olleet saaneet mitään varmuutta. Mutta yhä he vainusivat ja koettivat asiaan valoa saada.
Hän oli tässä markkinatouhussaan unhoittanut Ruhmulaisenkin ja koko Ruotsin puolen hommat. Mutta nyt ne äkkiä kaikki muistuivat mieleen, kun näki Joonaan hiihtää kaahottavan hänen mökilleen.
— Olisi pitänyt lähteä vähä ennen! — arveli hän päätänsä kynsien.
Hän ei ollut kuitenkaan tietävinäänkään Joonaan tulosta, seisoi selin oveen ja nauhoitti laukkuaan kiinni.