Ja vastustajien joukkoon liittyi myöskin Säkkijärven Olli Savukylästä.
Mutta mitä tehdä?
Pikku-Herrala oli asiaa jo kauan miettinyt yhdessä Mallikylän isäntäin kanssa, mutta eivät vielä olleet mitään erinomaisempaa hoksanneet. Ja kiire oli. Sillä voisi tapahtua minä päivänä hyvänsä, että savukyläläiset ajavat roikassa hirsiläjille ja alkavat niitä siirtää Ollinvainioon! Ja sitten olisi ehkä myöhäistä!
Päivät kuluivat. Alkoi kuulua huhuja, ettei Ollinvainiossa vesi olekaan niin likellä kuin on luultu ja uskoteltu osuuskuntalaisia. Maa oli niin kovaa ja kivistä, ettei siitä saatu eräksi kuin pieniä muruja eikä vettä vielä ollut tippaakaan…
Siitä saivat Pikku-Herrala, Jauholan Petteri ja mallikyläläiset vettä myllyynsä. Siinähän oli jo mainio pykälä. Ei olekaan vettä Savukylän Ollinvainiossa!
Kiire tuli. Nyt piti toimia, sillä meijeripaikka riippui nyt hiuskarvan nokassa!
Mallikylän parhaat isännät kokoontuivat Pikku-Herralaan, ja neuvottelua ruvettiin pitämään.
"Jos saisimme puolellemme kirkonkylän Kauppilan, Sipillan kylän
Mäenpään Ulrikin ja Erkkilän Anaskin, niin voitto olisi meidän", sanoi
Mallikylän Maaherra.
"Niin olisi", myönsivät toiset.
Mutta Pikku-Herrala, joka oli isoääninen ja liukas mies, tokaisi: