"Minä ymmärrän kaikki… Kiveliön kävijä… se hirviö ja mielipuoli on hänet taipaleelle jättänyt. Luetut ovat nyt hänenkin päivänsä…"
"Eikö ajokkaasi ole saapunut Jaakon tuvalle?"
"Kyllä hän siitä, se ryöväri, on huolen pitänyt…"
Nyt selviää Lassillekin, minkävuoksi Waltteri on niin pitkiä matkoja umpea kahlannut, kontannut ristiin rastiin, mikä selvästi näyttää, että hän on harhaillut eksyksissä.
Karhu-Jaakon tuvalla he saavat uudet ajokkaat ja lähtevät vinhaa vauhtia ajamaan kirkonkylään, jossa lääkäri asuu.
"Eila parka… kovan onnen tyttö… olit kuin oma lapseni", sanoo säälien Jaakon emäntä.
Eila on tähän asti kyennyt toimimaan nopeasti ja järkevästi, mutta nyt tuntuu kuin alkaisivat voimat pettää, kun he Jaakon emännän kanssa hierovat lumella Waltterin kankeita jäseniä.
"Tiedätkö mikä on tuskaa?" kysyy hän Jaakon emännältä. "Kuvittelin tuskaksi sitä, että olin orpo ja uskoin tuota petoa isäkseni, mutta nyt minä tiedän tuskan, joka on suurempi kuin koko maailma, sen merien syvyydet ja taivaitten korkeudet…"
Emäntä pillahti itkuun, ja kyyneliä pyyhki Lassikin.