Vain teitä tenhon voimakas
tää tunne tuima kulkee:
se ystävyyden sisältää,
pois ystävyyden sulkee.
Voi myöskin koston tikarin
se rintaan rakkaan lyödä,
voi vihan myrkkypikariin
se ystävyyden myödä.
Tok' ystävyyden orvokit ne vaihdan koko lyhteen mä lemmen ruusuun kuihtuvaan ja okaisehen yhteen.
Harhaileva fantasiia
Olen aina ma tummista haaveillut, oli muusani aina mun musta, olen etelän hehkua halannut, kesän kuohujen tunnustusta.
Vaan onnetar oikkuinen tiellein toi
yhä vaaleita vuokkoja aamun:
yön hehkuisten virvojen tummien
ne hälvensi eestäni haamun.
Näin naisen taas nuoren ja notkean;
ei silmistä säihkyne tulta;
nuo siniset, harmaatko, hurmata vois —
Niin, kerjäsin katseita sulta.
Vain katsetta kerjäsin, lempeä en —
tekotyynenä poistuin ma silloin,
niin, tyynenä, hiljaisna, ylpeänä.
Mä rakastin, rakastin silloin…
Idän huurien polttavat suudelmat,
min huulilta nektarin joisin,
jo lämpöhön pohjolan vienoimpaan
sinun silmistäs vaihtanut oisin!
Vaan vieläkin viehkeä tenhotar taas vaalea unhohon haihtui, kevätkutrien kiilto jo kellervä yön tummiksi varjoiksi vaihtui.