Hän lähettikin minulle lehmän, ja minä sidoin sen, mutta kun aioin uhrata sen, se ammui surkeasti, ja havaitsin kyyneleitä vuotavan sen silmistä. Se oli minusta perin omituista, ja minut valtasi sellainen säälintunne, etten hennonut antaa sille iskua, vaan käskin tilanhoitajani tuoda minulle toisen.
Vaimoni, joka oli saapuvilla, joutui hellyydestäni raivoihinsa ja vastustaen määräystä joka oli esteenä hänen häijyille juonilleen hän huudahti: — Mitä mietit, puolisoni? Uhraa tuo lehmä, tilanhoitajallasi ei ole somempaa ja sopivampaa eläintä juhlaa varten.
Huomaavaisuudesta vaimoani kohtaan käskin tilanhoitajani, joka ei ollut niin helläsydäminen kuin minä itse, uhrata sen. Nyljettyään teuraan hän huomasi, että se oli pelkkää luuta ja nahkaa, vaikka se oli meistä näyttänyt niin sileältä ja pehmeältä.
— Vie se pois, sanoin hänelle, — jaa sen lihat almuiksi tai käytä miten vain haluat, ja jos sinulla on oikein lihava vasikka, tuo se tilalle.
Hän palasi tuoden lihavan vasikan, mutta heti kun se näki minut, se tempoili niin kovin päästäkseen luokseni että katkaisi köytensä. Sitten se heittäytyi jalkoihini, pää maahan painettuna, ikään kuin herättääkseen sääliäni ja rukoillakseen etten olisi kyllin julma riistääkseni siltä henkeä.
Nämä liikkeet kummastuttivat ja liikuttivat minua vielä enemmän kuin lehmän kyyneleet, ja virkoin kääntyen vaimoni puoleen: — Vaimo, en tahdo uhrata tätä vasikkaa, äläkä yritä minua siihen taivuttaa. Häijy nainen ei välittänyt toivomuksistani, vaan kehotteli, kunnes myönnyin. Sidoin eläinraukan ja tarttuen surmaveitseen olin juuri pistämäisilläni sen vasikan kurkkuun, kun se kääntäen kyyneltyneet silmänsä kovin kaihoisina minua kohti sai minut niin heltymään etten raaskinut tappaa sitä. Annoin veitsen pudota ja sanoin päättäväisesti vaimolleni, että tahdoin uhrata toisen vasikan, ja lepytin häntä hiukan lupaamalla, että uhraisin tämän ensi vuoden bairam-juhlassa.
Seuraavana aamuna tilanhoitajani halusi puhutella minua kahden kesken. Hän sanoi, että hänen tyttärensä, joka osasi hiukan loihtia, tahtoi tavata minut. Kun tyttö päästettiin luokseni, hän ilmoitti minulle, että vaimoni oli minun matkalla ollessani muuttanut orjattareni lehmäksi ja lapsen vasikaksi. Hän ei voinut palauttaa orjatarta, joka oli uhrattu lehmän hahmossa, mutta ottopoikani hän saattoi antaa minulle takaisin ja oli valmis tekemään sen, jos saisi hänet puolisokseen. Ja hän lupasi myös rangaista vaimoani hänen ansionsa mukaan.
Kun olin antanut suostumukseni näihin ehdotuksiin, neitonen otti kulhollisen vettä, lausui sen yli kumartuen minulle käsittämättömiä sanoja ja pirskotti sitä vasikan päälle, joka heti sai luonnollisen muotonsa takaisin.
— Poikani, rakas poikani, huudahdin rientäen riemastuneena häntä syleilemään. — Tämä nuori neito on poistanut sen kauhean lumouksen jolla sinut oli loihdittu, enkä epäile, että kiitollisuudesta otat pelastajasi vaimoksesi, kuten olen luvannut. Nuorukainen suostui ilomielin. Ennenkuin heidän avioliittonsa oli vahvistettu, neitonen muutti vielä vaimoni naarashirveksi, ja tässä näette hänet.
Sittemmin on poikani jäänyt leskeksi ja lähtenyt matkoille. Kun en ole hänestä moniin vuosiin kuullut, lähdin maailmalle tiedustellakseni häntä. Ja kun en tohtinut jättää ketään vaimoni vartijaksi, kunnes palaisin kotiin, katsoin parhaaksi kuljettaa häntä kaikkialla mukanani. Tällainen on minun ja naarashirveni tarina. Eikö se ole ihmeellinen ja hämmästyttävä?