Kun ateria oli nautittu, Sinbad kysyi häneltä miksi hän valitti osaansa. — Arvoisa herra, Hinbad vastasi, — myönnän että väsymykseni oli saattanut minut huonolle tuulelle, ja niin tulin lausuneeksi muutamia varomattomia sanoja, joita pyydän anteeksi.
— En ole, Sinbad virkkoi, — tarpeeksi pikkumainen suuttuakseni sellaisesta valituksesta. Mutta jotta tietäisit, etten ole koonnut varallisuuttani vaivatta, kerron sinulle matkoistani. Siitä voi olla sinulle hyötyä. Ja luulen, että kertomukseni kuultuasi myönnät että seikkailuni ovat olleet varsin ihmeelliset. Sitten Sinbad jutteli ensimmäisestä retkestään tähän tapaan:
Ollessani vielä varsin nuori mies perin isältäni suuren omaisuuden ja antauduin heti huvitteluihin. Elin ylellisesti ja pian havaitsin rahojeni hupenevan, kun niihin ei lisätty mitään tuhlaukseni korvaukseksi. Nopeasti älyten kuinka hupsua menettelyni oli ollut sijoitin lopun omaisuuteni liikeyrityksiin muutamien Bassoran kauppiaitten kanssa ja lähdin heidän seurassaan matkalle purjehtiaksemme Persianlahden kautta Itä-Intiaa kohti.
Matkallamme menimme maihin useille saarille, joilla myimme tai vaihdoimme tavaroitamme. Eräänä päivänä aluksemme yllätti tyven pienoisen saaren lähettyvillä, joka kohosi vain hiukan veden pinnasta ja näytti vihreältä niityltä. Kapteeni käski kääriä purjeet ja salli niiden nousta maihin, jotka sitä halusivat. Minä olin heidän joukossaan.
Mutta nauttiessamme halukkaasti ruokia ja juomia ja virkistäessämme itseämme merielämän vaivoista saari alkoi äkkiä vavista ja tärisytti meitä kauheasti.
Häilyminen huomattiin laivalta, ja meitä kehotettiin nopeasti palaamaan, koska muutoin joutuisimme perikatoon: sillä se mitä olimme luulleet saareksi osoittautui ison merihirviön seläksi. Ketterimmät pääsivät veneeseen, toiset heittäytyivät uimaan, mutta minä olin vielä valaan selässä, kun se sukelsi veteen. Töin tuskin ehdin tarttua puupölkkyyn, jonka olimme tuoneet laivalta tehdäksemme tulen. Otettuaan veneessä olijat laivaan ja ongittuaan muutamia uivistakin kannelle kapteeni päätti käyttää hyväkseen juuri noussutta edullista tuulenviimaa, levitti purjeensa ja jatkoi matkaa, niin että laivan saavuttaminen kävi minulle mahdottomaksi.
Olin jäänyt aaltojen valtaan. Ponnistelin henkeni edestä koko lopun päivää ja sitä seuraavan yön. Silloin havaitsin voimieni uupuneen enkä toivonut enää pelastuvani, mutta kaikeksi onneksi laine paiskasi minut erästä saarta vasten. Muutamien ulkonevien juurien avulla kapusin vaivalloisesti jyrkkää rantapengertä ylös, laskeuduin puolikuolleena ruohikolle ja nukuin auringonnousuun asti. Vaikka olin raskaasta ponnistelusta ja ruoan puutteesta varsin heikko, ryömin kuitenkin eteenpäin löytääkseni syötäväksi kelpaavia yrttejä, eikä minun ainoastaan onnistunut keksiä sellaisia, vaan tapasin oivallisen lähteenkin, jonka raikas vesi virkisti minua suuresti. Kulkiessani kauemmaksi saaren sisäosaan kummastuin ja säikähdinkin aika lailla kuullessani äänen ja nähdessäni miehen, joka kysyi kuka olin. Kerroin hänelle seikkailuni, ja hän tarttui käteeni ja opasti minut luolaan, jossa oli useita muitakin henkilöitä. Kaikki kummastuivat yhtä paljon minut nähdessään kuin minä heidän tapaamisestaan.
Nautin hiukan ravintoa, jota he minulle tarjosivat. Sitten kysyin heiltä mitä he niin autiolla paikalla puuhasivat, ja he sanoivat olevansa maharadjan, saaren hallitsijan, tallirenkejä, jotka olivat olleet paimentamassa kuninkaan hevosia ja veisivät ne pian takaisin palatsiin. He lisäsivät, että he aikoivat huomenna palata kotiin ja että olisin joutunut tuhon omaksi, jos olisin tullut päivääkin myöhemmin, koska saaren asuttu seutu oli etäällä ja minun olisi ollut mahdotonta löytää sinne oppaatta.
Kun hevospaimenet lähtivät matkalleen, liityin heidän joukkoonsa. Perille päästyämme minut esiteltiin asianmukaisesti maharadjalle, joka kuunteli kertomustani hyvin hartaasti ja pyysi minua viipymään luonaan niin kauan kuin minua halutti.
Kauppias kun olin, etsin ammattitovereitani ja varsinkin muukalaisia liikemiehiä, kuullakseni heiltä ehkä joitakin uutisia Bagdadista tai saadakseni tilaisuuden palata kotiin. Sillä maharadjan pääkaupunki sijaitsee meren rannalla ja sillä on oivallinen satama, johon joka päivä saapuu laivoja maailman eri suunnilta. Kävin myös oppineiden intialaisten seuroissa, ja heidän haastelunsa ilahdutti minua suuresti. En kuitenkaan laiminlyönyt saapua säännöllisesti kunniatervehdykselle maharadjan luo ja sain keskustella häntä ympäröivien maaherrojen ja hänelle veroa maksavien pikkukuninkaitten kanssa. He tekivät minulle tuhansia kysymyksiä maastani, ja kun halusin saada tietoja heidän laeistaan ja tavoistaan, kyselin vuorostani heiltä kaikkea mitä pidin tietämisen arvoisena.