Että Runeberg jo oli kehittynyt tätä kansallista ohjelmaa edustamaan ja toteuttamaan, sitä todistavat muutamat hänen tämänaikaiset runonsakin.
Ensiksi Matka Turusta. Luonnon ylistäminen on runon pääsävynä, mutta luonnon helmasta ikäänkuin kehittyvät esiin rakkaus, laulu — luonnonlapsen ja Choræusen — ja uhrautuva kuolema isänmaan puolesta.
Ikuisten aatteiden alalle runoilija taas siirtyy runossa Jalouden voitto.
Hänen "pyhä laulunsa" soi "kansoille maan", mutta "veljillekin" — niinkuin jo runossa Kaitselmus. Hän näkee vääryyden, väkivallan ja sorron hirmutöitä, mutta niiden johdosta "luonnon templi huokaa saastutustaan". Sentähden "jalo", tuo jumallapsi, suoriutuessaan sotaan noita hirmuvaltiaita vastaan, juo vapautta ja valoa, mutta vannoo viettävänsä "valon voittoa vapautuneen luonnon kanssa". Luonto on siis kaiken vapaudenkin lähde ja kaiken vääryyden vastakohta.
Ja kun taistelu on alkanut, kun jumallapsi on lyönyt kilpeensä ja tähdännyt nuolensa tirannia vastaan, niin "jalo" yhtäkkiä — "kaartuu rauhan taivahaksi", ja vapaana "siunaava maa syliss' asuvi sen".
Minkätähden runoilija ei pysykään ensin omaksumassaan kuvassa? Nähtävästi siitä syystä että "jalo" on hänestä kuitenkin kaikitenkin puhtaasti henkinen voima, joka ei taistele ihmisen tavoin, vaan joka syleilee koko maailmaa. Mutta mitä muuta siis "jalo" on kuin se kirkastunut rakkaus, joka Mustasukkaisuuden öiden lopussa avaa sylinsä koko maailmalle?
Semmoisen henkisen voiman voitot ovat siis oikeastaan sisäisiä; ne saavutetaan ihmisten sydämissä. Ja niitä voittoja ylistää runo Laulaja.
Tässäkin on luonto lähtökohtana; laulaja on luonnon kasvatti, luonto on tutustuttanut häntä ihmisten tunteisiin. Ja koko maailmalle hänkin laulaa. Mutta vaikutus on sisällinen, henkinen: hänen laulaessaan orjat unhottavat kahleensa, kuninkaitten otsat seestyvät. Ja kuollessaan laulaja antaa henkensä "hengen isänmaalle".
Niin esiintyy kaikkialla tuo Runebergille ominainen yleisinhimillinen aatteellisuus ja sen yhteydessä luonnon ylistäminen. Tarkotukseltaan on kuitenkin hänen runoutensa jo kansallinen, ja pian hän Joutsen laulussaan nimenomaan ylistää Pohjolaa luonnonihanuuden, rakkauden, uskollisuuden ja runon kotimaaksi. Ja sitä ennen hän jo oli siirtynyt luonnosta kansaan runoillen Saarijärven Paavosta.
Mutta kun tämä tapahtui, oli jo alkanut uusi ajanjakso Runebergin elämässä, josta ensin on kerrottava.