Pian sen jälkeen, 15 päivänä maaliskuuta 1831, avattiin Helsingissä uusi yksityiskoulu, "Helsingin lyseo", ja siinä oli Runebergkin opettajana; alussa hän opetti raamatunhistoriaa, maantietoa ja historiaa, myöhemmin latinaa ja kreikkaa. Vuodesta 1832 alkaen hän senohessa otti vielä yhden toimen lisää, ryhtyen toimittamaan uutta, kaksi kertaa viikossa ilmestyvää sanomalehteä, Helsingfors Morgonbladia. Samaan aikaan hän haki yliopistollista "apurahaa nuoria kirjailijoita varten", 250 hopearuplaa (= 1,000 markkaa), mutta konsistori antoi sen toiselle; tosin oli Runeberg saanut puolet äänistä, mutta puheenjohtaja oli häntä vastaan, ja se ratkaisi asian.
Seuraavana syksynä tehtiin uusi yritys tulojen kartuttamiseksi. Vuokrattiin tilavampi huoneusto — se saatiin halvalla, siinä kun vuotta ennen oli ollut kolerasairaala, jonka tähden ihmiset sitä kammoivat — ja siihen otettiin 1 päivänä lokakuuta 1832 kuusi täysihoitolaista, jotka samalla saivat yksityisopetusta kouluaineissa, ja kaksi vuokralaista, joille annettiin vain lämpö ja passaus. Edelliset, joiden joukossa oli nuori Zakarias Topelius, maksoivat 500 riksiä mieheen; mutta yritys ei näyttänyt kannattavan, jonka tähden seuraavana syksynä taas vuokrattiin pienempi huoneusto.
Syksyllä vuonna 1833 Runeberg julkaisi ja puolusti toisen latinankielisen väitöskirjan, joka koski antiikkisen murhenäytelmän kuoroa. Tällä hän osotti hakukelpoisuuttansa avoinna olevaan Kreikan ja Rooman kirjallisuuden apulaisen virkaan, ja molemmat asiantuntijat, mainittujen aineiden professorit, asettivatkin hänet ensimäiselle sijalle. Mutta heihin yhtyi vain kaksi muuta konsistorin jäsentä, jota vastoin kymmenen antoi toiselle hakijalle etusijan. Seuraavana vuonna Runeberg sentään sai tuon ennen hakemansa apurahan, ja senohessa hän jonkun aikaa oli jäsenenä ylioppilastutkinto-valiokunnassa, saaden siitäkin lisätuloja.
Viimeksi mainittu toimi loppui kumminkin kevätlukukaudella 1836, ja toiselta puolen oli perhe lisääntynyt kolmella lapsella: 1832 syntyi tytär, joka kuitenkin kuoli puolentoista vuotiaana, 1835 ja 1836 taas kaksi poikaa. Sitäpaitsi oli hänen jo vuodesta 1828 saakka, jolloin hänen isänsä 12 päivänä joulukuuta kuoli, täytynyt pitää huolta äidistään ja sisaristaan; äiti tosin kuoli 1834.
Asiain näin ollen Runeberg piti arveluttavana elää yhä edelleen ilman vakinaista tulolähdettä, ja sentähden hän heinäkuulla 1836 haki ja seuraavana keväänä sai latinankielen lehtorin viran Porvoon lukiossa. Toukokuulla 1837 hän perheineen muutti Porvooseen.
Runebergin lähes yhdeksän vuotta kestänyt olo Helsingissä oli, niinkuin nähdään, täynnä tasaista, uutteraa työtä leivän hankkimiseksi. Ja samalla tämä aika oli rikas pettyneistä toiveista; tyhjiin raukesivat hänen aikeensa saada turvattu toimeentulo pääkaupungissa ja yliopistossa. Ja kun hän senohessa useat kerrat sairasti kovaa vilutautia, niin ulkonainen kuva hänen elämänehdoistaan ei ole valoisa.
Aivan toisenlaiselta taas näyttää tämä aika hänen sisäiseen elämäänsä katsoen. Nythän Runeberg yhtyy sydämensä valittuun; nyt hän liikkuu ystäväpiirissä, jonka jäsenillä on yleviä harrastuksia: nyt hän julkaisee kaksi vihkoa lyyrillisiä runoja ja kaksi suurta eepillistä teosta, Hirvenhiihtäjät ja Hannan; nyt hän suurta huomiota herättävissä arvosteluissa lausuu mielipiteensä runoudesta ja sen tehtävistä.
Katselkaamme erikseen näitä hänen sisäisen elämänsä eri puolia.
Fredrika Tengströmin nuoruuden kehitys ei ollut niin sopusointuinen kuin hänen miehensä. Hän syntyi 2 päivänä syyskuuta 1807 perheen nuorimpana lapsena. Ja kun iältään lähin sisar oli häntä kolme vuotta vanhempi, niin häneltä puuttui leikkitovereita; ja kivulloinen kun senohessa ensimäisinä elämänvuosinaan oli, hän kehittyi umpimieliseksi ja itseensä sulkeutuvaksi. Isä, joka 1809 nimitettiin hallituskonseljin valtionvarain toimituskunnan kamreeriksi, erosi virastaan kun virasto 1817 siirrettiin Turusta Helsinkiin, ja hän eleli sen jälkeen omassa talossaan Turussa. Tämä talo oli ennen muinoin kuulunut dominikaniluostariin, ja vanhanaikuinen rakennus maanalaisine salaperäisine kellareineen vaikutti syvästi nuorimman tyttären vilkkaaseen mielikuvitukseen.
Neljän vuoden vanhana Fredrika sai leikikseen oppia lukemaan, ja kaksi vuotta myöhemmin hän osasi pitkän katkismuksen ulkoa. Senjälkeen hän rupesi lukemaan vanhimman veljensä johdolla, mutta noudattaen hyvin omituista menettelyä. Saksankielessä hän esimerkiksi ensin sai lukea paljasta kielioppia, ja sittemmin hänen piti, aivan omin neuvoin, kääntää tekstiä ja kirjottaa "mitä hän tahtoi". Varsinkin jälkimäinen tehtävä rasitti häntä. Muutamia tuntia mietittyään hän ei saanut kokoon muuta kuin "Ich sterbe im Gram" (kuolen huoliini). Ranskassa taas häntä ikävystytti runojen ulkoa lukeminen.