siell' lumen, kuusien keskellä, hylkeellään kopissansa on kana vanha ja hoimeissaan viis poikoa pientä.
Ja yhtä elävästi kuvaava on kertomus langon lähdöstä:
Häntä kun matkahan säälittiin, tuhanneltakin kohden kapineet kun piti kiirehen koota ja korjata rekeen, niin, kera muun, ilo äitini, siskoni onni ja taaton katse lempeä myös ulos kannettiin unohdukseen. Vihdoin, kun hyvästeltyä läksi hän pois ijäks ehkä, ääneti hauskuus vantille nous sekä läks hänen kanssaan.
Mutta samalla Augusta on muissakin kohden Hannaa etevämpi. Hanna on kyllä hyväsydäminen, esimerkiksi vanhaa kalastajaa kohtaan; mutta hän ajattelee myöskin itseään ja koreata pukuaan. Augusta taas
ei ketäkään jätä unhoon, muiden vain ilost' elää.
Samaa itsekkäisyyden voittamista osottaa vanhempi sisar, kun hän "tukahuttaen tuskansa" lähettää palvelijattarensa — joka taas ajattelee vain itseään — tupaan riemuamaan, jääden itse yksikseen suruinensa.
Ja majuri kuinka paljoa ylevämpi hän on kuin Hannan isä, saatikka kuin komisarjus! Hänkin on oppinut uhraamaan itsensä "isänmaalle ja kunnialle".
Toiselta puolelta kansan edustaja, Pistool, monessa kohden muistuttaa
Aaroa; mutta erotus on samalla tuntuva.
Niinkuin Aaro elää Pistool yksikseen; hänen poikansa on poissa samoinkuin Aaron lapset. Sittenkin hän kartanon tuvan väelle hankkii iloa samoinkuin ennen Aaro — ei kuitenkaan enää harpulla, vaan "kun sotaretkiä, taistoja kertoo". Mutta kun majuri tekee hänelle saman tarjouksen kuin komisarjus Aarolle, niin Pistool ei siihen suostu; hän ei tahdo että kukaan
almujen saajaan vois sanan singauttaa, joka raskaammalta kuin puute tuntuis.