Näin laajan, vihreän tasankomaan,
Jota virrat kasteli aalloillaan;
Meren valtavan näin, mut sen ääriä en,
Kesän tenhosan yön valonvoittoisen!
Oi, siellä, siellä
Ma suuria ihanoin, lassa vielä.
Savipalteet viettävät, viljavat näin
Välin männikköharjujen synkeäin,
Selät tummat, veet salat jylhäkköin,
Mäkipihlajat, käen, mi kukkui öin —
Oi siellä, siellä
Ilot lemmen ja tuskat koin salon tiellä.
Maan kunnahisen näin kasketun,
Maat raastetut käymässä koivuhun;
Talot köyhät mä näin, näin sorretun väen,
Mut sen nousevan näin, ajan uuden näen.
Oi, siellä, siellä
Tekemään opin työtä hartaalla miellä.
"Itkulampi."
On metsässä umpilampi.
Kun nään sen, tuskaksi lyö:
Sen tarina on koleampi
Kuin halla ja syyskuun yö.
Oli vuossadan iltarusko,
Ja taistot tyyntyi pois;
Taas kansassa itää usko,
Ett' onnea sillekin ois.
Niin käy yli laajan Suomen
Vilun-haltia harmaapää;
Hän ummisti silmäluomen,
Hän hyytään hengittää.
Hän lämpimän kahlehtiipi,
Lyö luonnon suunniltaan;
Mut nälkä ja rutto hiipi
Yli maan hänen seurassaan.
Mitä kansamme kärsi silloin,
Sen kertoo lammin veet —
Sitä luonto ei luonut milloin,
Sen loivat kyyneleet.
On pohjaton lampi — sen tiesi:
Mikä mittais itkujen veen!
Koki mies sitä mittoa — miesi
Vajos kauhusta syvyyteen.