Istuessamme sohvan luo, hän kääntyi minun puoleeni.
"Ja teitä, tohtori, minun pitää erityisesti kiittää! En osaa sanoa, kuinka olen iloinen. — Se siunattu käräjäjuttu siis nyt päättyy. — Oh, kuinka käräjöimisiä onkin kestänyt! koko meidän aikamme, ja yhtä kauvan ennen meitä. Olen aina oikein hävennyt, kun mieheni on täytynyt alituisesti seisoa kuin rikoksentekijä oikeuden edessä. — Painajaisena se riitajuttu on ollut talossamme. Kaikki ihmiset ovat tienneet siitä kertoa Helsinkiä, Turkua myöten. Salavihkaisia silmäyksiä, pilkallisia kuiskeita selkämme takana! — Se on ollut se asia, josta ei kukaan ole saanut puhua meille itsillemme. Se on ollut visusti vältettävä keskusteluaine: 'Ei saa köydestä haastaa hirttäytyneen talossa!' — Niin, herra Ruuthin kuullen voin puhua näistä; hän on talon vanha ystävä! — Sanotaan, että kaikissa vanhoissa sukukartanoissa on aina oma luurankonsa. Tämä on ollut meidän. Jumalan kiitos, ettei ole ollut sen rumempaa luurankoa! — Ja riita on nyt todellakin loppunut? En tiedä, kuinka oikein kiittäisimme tohtoria!"
5.
Minulla oli tänä päivänä vielä paljon tehtävää. Wallenbergin suunnitelman ulkonaiset puitteet olivat tiedossani; miten hän yksityiskohdittain oli menetellyt, ja millä tavoin hän aikoi järjestää vastaiset laajemmat toimenpiteensä, tuli minun koettaa hahmotella. Piti tehdä seikkaperäisiä deduktsioneja ja joukko todennäköisyyslaskelmia.
Sitä ennen tahdoin antaa Viklundille sellaista työtä, jota nyt jo voitiin tehdä, ennenkuin tilatut tavarat olivat saapuneet kirkonkylän asemalle. Sinnekin oli lähes tunnin matka. Kaikkiin toimiin oli päivä kyllä kuluva jotenkin tarkoin. Signe neitiä en nyt saanut tavata, muuta kuin ateriain aikana, perheen keskuudessa.
Ensin vein Viklundin navettaan, jossa teimme mittauksia, ja minä määräsin ne kohdat, mihin Viklundin tuli lyödä rautakoukut kattoon sekä naulat seiniin riippanuorien kiinnittimiksi. Kattoon ripustettavia kiviastioita piti voida tarpeen mukaan laskea alas, niitä tyhjennettäessä ja uudestaan täytettäessä.
Viklund oli kovin innostunut tehtäväänsä. Vaikken sanallakaan ollut maininnut, mitä toimemme tarkoittivat, hän sen täysin käsitti.
"Nyt Holman patroona voi ensi keväänä näyttää, että on Pässinmutkia meilläkin. Ja taitaapa vaan Lahisten pehtori lakata irvistelemästä", hän toimitti hyvillään.
"Mutta Viiklunti ei saa puhua hommistamme mitään tänä iltana
Alviinalle!"
"Tottahan minä sen ymmärrän!" — Tunnustipas velikulta aikovansa illalla taas kosioihin. —