Tuoll' ikkunass' impi linnan
Vait silkkiä kehräs, ja silmä vettyi;
Hän itki, kaihoja rinnan
Ja itki, ett' toiveet pettyi.
"Oi, lapsi, sa kyyneles heitä
Ja laske kuteelle unes hieno:
Ne petti kaikkia meitä
Nuo sulo valheet, sa pieno!"
KAUTT' ILMOJEN LAULU ILKKUU.
Kautt' ilmojen laulu ilkkuu
Ja haipuu aavain taa;
Punaviiret purressa vilkkuu,
Kun kahden he matkalle saa.
He laskee saarta kohti,
Mihin viittoi välkkyvä tie;
Sielt' templi kaukaa hohti,
Ja se onnen pyhäkkö lie.
Ken tiesi, mit' on he huolleet?
Ken tunsi tyrskivät veet?
He aikaa sitten on kuolleet,
Ja nimet on unhottuneet.
1901
UNHOLA.
On saari keskellä merta,
Ja riutat suojana tyrskyin;
Jos sinne saapunet kerta,
Et tiedä pauhusta myrskyin.
Pois laguunin kirkasta pintaa
Sua venho portille johtaa,
Se silmää häikäisten hohtaa,
Ja sen puhtaus viehtää rintaa.
Sa sinne maihin halaat:
Sa siellä tuskasi salaat! —
Ja jo unhon enkeli niin sinut kohtaa.
Oi, rauhaa, min saari tarjoo,
Oi, tyyntä, hiljaista suojaa! —
Ikisypressit seutua varjoo,
Mut eivät tuulessa huojaa:
Sä pääsit jo taistelusta,
Mi saavuit polttavin vammoin!
Ne täällä unhotit ammoin,
Miss' äänetön yö on musta!
Mut heräät jo tyhjyyden kauhuun:
Taas halaat myrskyjen pauhuun! —
Sa tiesi suljetuks huomaat kammoin.