»Milloin tämä on jälleen tapahtuva? Väliajat ovat ennen kestäneet noin 1000—1500 vuotta. Elämme nyt juuri historiallisissa merkkiajoissa.
»Mutta palaan valkoiseen kameeliimme. Kysykääpä senussilaisten salaiselta uskonnolliselta veljeskunnalta, johon kuuluu yhdeksän miljoonaa vannoutunutta jäsentä Faredgan keitaasta Egyptiin ja Sudaniin ynnä Marokkoon asti, Arabiasta Damaskokseen ja Stambuliin sekä Mesopotamiaan ja Intiaan saakka, — kysykää näiltä eurooppalaisten peloittavimmilta vastustajilta, jotka ovat sitä vaarallisemmat, kun heidän toimensa on näkymätöntä, maanalaista myyräntyötä, — kysykää heiltä, onko ehkä ennustettu, että islamin maailma juuri näihin aikoihin on yhdistyvä yhdeksi ainoaksi suureksi teokratiaksi. Voisittehan kysymyksellänne kääntyä suorastaan tuttavanne, Seid Omarin puoleen, joka istuu likaisessa majapaikassaan basaarien takana, ja samalla sivumennen tiedustella, liittyykö ennustukseen ehkä myös jokin lausunto, joka koskee valkoista kameelia.
»Mitä arvelette, mr Breitmann? Hyvät toiveet saada ostaa hänen omistamansa eksemplaari — vai?»
Istuimme hämmästyneinä vaiti.
»Olkaa huoleti, mr Breitmann! Tahdon lojaalisesti toimittaa asianne. Tuloksen olen kuitenkin jo ennakolta sanonut. Mutta en viidestätuhannesta punnasta tahtoisi valkoisen kameelin kaupanhieromisesta luopua. Siitä tulee sukkela leikki, pientä julmaa ivaa, verinen piiskanisku vasten silmiä, isku, jonka läimäys on kuuluva hamaan Marokkoon ja Stambuliin!»
Pikku Donovan Pasha nauroi lyhyesti, mutta sai samalla yskäkohtauksen.
»Niin, juoni on teidän; ainoastaan suunnittelu jää minun vähäpätöiseksi ansiokseni. Herrojen suosiollisella myötävaikutuksella tahdon valmistaa pamahtavan räjähdyksen ystävämme Seid Omarin sekä hänen seurakumppaniensa, Sivahin imamin ja Faredgan suurmestarin iloksi. Tahdonpa silloin nähdä egyptiläistä valtionkavaltajaa ja vehkeilevää nuorturkkilaista asiamiestä silmänvalkuaiseen! Tuota harjaantunutta ateistia, joka keimailee rukousnauhallaan!»
Mr Donovan ei vitkastellut hetkeäkään. Hän antoi muutamia lyhyitä määräyksiä ja käski ajaa parihevoset esiin. Istuutuessamme vaunuihin huomasin Donovan Pashan laskevan istuimelle sivulleen lyhyen kaukoputken. Pieni, vikkelä, kähärätukkainen nuubialaispoika, hullunkurisen näköinen kankeassa liverissään, istahti kyytilaudalle ajomiehen viereen.
Mr Donovanin ohjeet olivat täsmälliset. Osoitettuamme hänet majapaikan edustalle pysymme kokonaan syrjässä puolen tunnin ajan, jonka päättyessä meidän tulee kävellä lähettyvillä. Tarkkaan puolen tunnin kuluttua joko hän itse tulee meidän luoksemme, jossa tapauksessa kameelinkauppa voinee onnistua, taikka — mikä on luultavinta — meidät käsketään sisään. Tämä merkitsee, että mitään kauppaa ei synny, mutta saamme sen sijaan nähdä draamallisen kuvaelman.
Mr Donovan hymyili meistä erotessaan: »Huomaan, että teillä on takataskuissanne browningit, kuten tottuneilla matkustajilla ainakin.»