— Ohoh! Mihinkäs nyt oikein mennään? — Hän vei meidät tämän moskean korkeimman minareetin ylimmälle parvekkeelle.
— Hyi — inhoittava, päätä huimaava, äitelöivä tunne! — Oli ihan tyyni, ja minareetti oli epäilemättä kokonaan liikkumaton, mutta tuntui aivan siltä, kuin se olisi huojunut edestakaisin, säännöllisesti soutaen, kuin taatelipalmu tuulessa.
Donovan Pasha suuntasi kaukoputkeaan yli kaupungin, vuoroin länteen, vuoroin itään. Hän oli tähän saakka ollut vaiti, mietteissään. Täällä korkealla ilmassa, missä täydellisesti vallitsimme tuon mahdottoman suuren kaupungin näköalan, hän vilkastui.
Hymyillen hän osoitti kiikariaan: »Nuo veitikat sieltä basaarien takaa ymmärtävät varsin hyvin, että 'Valkoinen hyeena' vaanii heidän jokaista askeltaan kaupungin piirin sisällä. Mutta minun täytyy saada tietää, ovatko he täysin masennetut, maahan lyödyt. Eikö heidän ehkä pälkähdä päähän järjestää neuvottelukokousta heti ulkopuolella kaupunkia? Sitä varten on hyvä olemassa tämä 'Tirkistävä silmä'.»
Mr Donovan tähysteli uudestaan länttä kohti. — »Ahaa!» — Hän puhdisti huolellisesti kiikarinsa lasia. — »Aivan oikein! Imamimme ja Faredgan suurmestari lipuvat kauniisti tiehensä. — Meno yhtämittaista, vauhti rynkäisevä. — Hm — luulen, että voimme toivottaa heille onnellista matkaa!
»Ja nyt tarkastakaamme, mitä ystävämme Seid Omar tällä hetkellä tuuminee.» — Hän kääntyi kiikarillaan itää kohti.
Tässä ei kaukoputki ollut lainkaan tarpeen. Paljain silmin saatoimme selvästi erottaa, kuinka valkoinen kameeli tumman karavaanin etupäässä juuri pääsi ulos kaupungista ja lähti oikaisemaan suoraviivaisesti kohti matalia kunnaita, jotka häämöttivät idässä. Aurinko ei vielä ollut korkeallakaan, ja sen vinot säteet valaisivat koko tämänpuoleisen seudun. Tuntui todella juhlalliselta katsoa valkoisen kameelin kulkua. Neljännestunnin päästä se oli saavuttanut kunnaat, väikkyi vielä hetken punaisenruskeata taivaanrantaa vasten ja samassa jo häipyi silmistämme.
Donovan Pasha laski kiikarinsa kokoon ja virkkoi kuivakiskoisesti:
»Luulen, että Englanti taas voi rauhallisesti maata.»
* * * * *
Mr Donovan oli häikäisevän hyvällä tuulella, istuessamme eräässä Kairon komeimmassa hotellissa, mihin hän oli meidät kutsunut erikoisen hienolle lunchille.