Työhön ryhtyessämme olin ensi aluksi määrännyt aukon paikan laajanpuoleisten mittausten avulla. Puhkaisimme tähän suurella vaivalla tilavan, pystysuoran kaivoksen ja tapasimmekin syvällä maan uumenissa luolakäytävän suun.
Entä itse tunnelit? Niiden alkuperäinen tarkoitus näytti usein ihan käsittämättömältä. Itse isä Justinuksen järki oli tässä monta kertaa kokonaan ymmällä. Valaisua kysymykseen ei antanut se seikka, että jokainen tunneli oli tätä nykyä visusti kiinni tukittuna. Kaikki nuo monimutkaiset käytävät olivat keinotekoisesti täytetyt, tiiviisti umpeen ahdetut kivillä ja soralla. Silloin tällöin löydetyistä saviastiain sirpaleista, joskus tavatuista roomalaisista lampuista voitiin päättää, että tunnelit oli tukittu nähtävästi vähää ennen, kuin Titus valloitti Jerusalemin.
Mutta mitä varten? Mitä outoja, erityisesti, salattavia seikkoja liittyi tähän tunnelijärjestelmään?
Työmme edistyi äärettömän hitaasti. Mitä omituisimpia, sekavimpia tunneliryhmiä, silloin tällöin avautuvine syrjäkomeroineen tai holvikammioineen, olimme jo paljastaneet vuoren uumenissa. Milloin olimme tunneleissamme syvällä Josafatin laakson tasalla, milloin olimme joutuneet korkealle kallionpinnan läheisyyteen. Näissä ahtaissa luolakäytävissä ei voitu suurempia työvoimia käyttää, eikä voimakoneita olisi saattanut tänne kuljettaa.
Niinpä oltuamme viidettä kuukautta työssä tunsimme tuskin kymmenettä osaa tutkittavasta alueesta. Sangen arvokkaitakin löytöjä olimme sillä välin tehneet, pääasiallisesti jebusealaiselta, harvemmin heprealaiselta ajalta. Isä Justinus katsoi näillä olevan tavattoman suuren tieteellisen merkityksen. Mutta meidän tuli uurastaa yhä eteenpäin. Ehkä työtämme vielä helpottaa!
* * * * *
Jo ensi kuukauden jälkeen syntyi meille työsuunnitelmaan nähden vaikeasti ratkaistava kysymys. Tahdoin antaa asiasta kirjallisen ehdotuksen perusteluineen, mutta kun tämän yhteydessä olin pakotettu koskettelemaan useita arkaluontoisiakin seikkoja, en mielelläni olisi halunnut jättää kirjoitustani hra Nierotin käsiin. Flaamilainen herkkäuskoisuus ei vaivannut minua. Olinkin jo päättänyt itse kyhätä sen englanninkielelle, kun äkkiä sain sähkösanoman Suomesta.
Hyvä ystäväni Oskar Nevankoski tarjoutui tulemaan Jerusalemiin, töissämme minua tarpeen tullen avustamaan. Kuusi päivää myöhemmin hän jo olikin paikalla. Hän oli kotoa lähtenyt odottamatta Konstantinopolissa sensuroituun sähkösanomaansa vastaustakaan.
Olin kovin iloinen hänen tulostaan. Häneltä ei minulla ollut mitään salattavaa. Hän oli aikaisemmin harjoittanut muinaistieteellisiä opintoja Parisissa ja Berlinissä sekä tehnyt omintakeisia arkeologisia tutkimuksia British Museumissa. Totta puhuen, ilman Nevankosken monipuolisia tuttavuuksia ulkomaiden vaikutusvaltaisissa piireissä koko nykyistä tutkimusmatkaa kenties ei olisi saatu lainkaan toimeen. Oskar Nevankoski hallitsi yleisiä sivistyskieliä ja oli tottunut esiintymään jokaisessa seurassa.
Olin nyt hra Nierotista riippumaton. Mutta pian syntyi juuri tämän johdosta ensimmäinen väittelyni kapteenin kanssa. Hän oli saanut kuulla kirjoitelmastani ja tahtoi tietää, miksen ollut antanut sitä hänelle käännettäväksi.