Kaikkia näitä moninaisia esineitä isä Justinus tutki, järjesti ja merkitsi luetteloihin, liittäen niihin seikkaperäisiä tietoja löytöpaikoista ja esineitä ympäröivistä maakerroksista. Lähemmin valaistiin tunneleita ynnä löytöpaikkoja karttapiirroksilla. Työtä tarkistivat Turkin hallituksen valtuusmiehet. Kaikki tapahtui täsmällisesti, avoimesti ja — tieteellisesti.
Isä Justinus oli erinomaisen miellyttävä, hienosti sivistynyt mies. Kaikesta näki, että hän oli suureen maailmaan tottunut. Jerusalemissa tiedettiin, että hän oli syntynyt eräässä Etelä-Ranskan aatelislinnassa sekä saavuttanut Lyonin yliopistossa lakitieteellisen ja filosofisen tohtorinarvon. Loistava valtiollinen ura, seuraelämän huvit hymyilivät hänen edessään, kun hän äkkiä oli kääntynyt kirkolliselle alalle. Hän oli tehnyt munkkivalan ja sulkeutunut dominikaaniluostariin, jonka veljeskunnan kuuluisuuksia hän nyt oli.
Kuka osaa selittää sielunelämän ongelmia? Vai odottiko häntä kirkollisella alalla kardinaalinhattu?
Isä Justinuksen hienot aatelispiirteet, kauniit, tummat silmät, älykäs keskustelu, syvä asiantuntemus elämän kaikilla aloilla oli sellaista, jota kannatti sekä nähdä että kuulla. Raamatulliseen muinaistieteeseen hän oli erityisesti innostunut.
Kerran jutellessani isä Justinuksen kanssa hän mainitsi, että Jerusalemissa asui eräs juutalaisten oppineimpia miehiä ja Talmudin tuntijoita, rabbi Jonathan ben Jochai. Hänellä oli kyllä myöskin, porvarillinen nimi, mutta hän oli tuolla nimellä laajalti tunnettu. Tämä rabbiini oli tavattoman suuressa maineessa maailman kaikkien juutalaisten keskuudessa.
»Hänenpä puheilleen teidän olisi syytä mennä. Voisitte hienolla tavalla koettaa päästä selville rabbiinin mielipiteistä eräistä seikoista, jotka ovat tutkimustemme yhteydessä. Hän puhuu sujuvasti useita Euroopan kieliä.»
»Minä en ole diplomaatti. — Ettekö ehkä itse voisi mennä?»
Isä Justinus veti suunsa hiukan ilkeämieliseen hymyyn: »Pelkään, että se herättäisi liian suurta huomiota.» — Hän oli katolisen kirkon kunnianarvoinen, taisteleva jäsen.
Mr Fairholme saapui samassa ja sai kuulla asian. Hän kääntyi minuun:
»Todella, sinne teidän tulisi mennä!»
Minua koko asia ei miellyttänyt laisinkaan. Olisi epäviisasta ryhtyä minkäänlaisiin keskusteluihin rabbiinin kanssa. Vastasin sentähden: