»Sittenhän sinulla on vielä resepti viidentenä juttuna.»
»Reseptin luultavasti jonakin päivänä jätän tiedemiesten kokeilujen alaiseksi. Kenties sillä ei ole mitään merkitystä. Itämaiset kansat olivat kokemusperäisissä tieteissä kovin epäkriitillisiä.»
»Asiasta toiseen: Mooseksen ruumis oli kai balsamoitu?»
»Luultavastikin! Balsamoimiseen tarvittavat ainekset saatiin heti Kuolleen meren rannoilta. — Ajateltakoon, että Mooseksen hauta joskus läheisemmässä tai kaukaisemmassa tulevaisuudessa löydettäisiin. Siitä olisi oikeastaan vain kaksi ehdonalaista tieteellistä voittoa saavutettavissa.
»Ensiksikin tämän löydön kautta tulisi todistetuksi, että Mooses todella on ollut historiallinen henkilö. Mutta tätä epäilevät ainoastaan eräät ranskalaisen raamatunkritiikin löyhäperäiset edustajat. Sanoohan Maurice Vernes, että 'Mooses syntyi aikoina, jolloin heprealaisissa kirjailijoissa oli niin valtava luomiskyky, että he pystyivät antamaan neronluomalleen sellaisen todellisuuden leiman, jotta kokonainen jälkimaailma on siihen uskonut, kun itse asiassa Mooses ei ole muuta kuin verrattoman runoilun tuote.' — Mutta tämä on tyhjää puhetta ja pelkkää sanahelinää.
»Toiseksi tämän löydön kautta mahdollisesti tulisi ratkaistuksi kysymys, missä määrin heprealaiset ovat olleet osallisina kirjainkirjoituksen keksimisessä.»
»Mutta sehän on foinikkialainen keksintö», väitti ystäväni.
»Varhaisin näihin saakka tavattu muinaisheprealainen kirjainkirjoitus on se, jonka Moabin kuningas hakkautti muistokiveen noin vuonna 850 e. Kr. Moabin asukkaat eivät koskaan olleet foinikkialaisten suoranaisen vaikutuksen alaisina, mutta olivat jo ammoisista ajoista saakka olleet Israelin ja Juudan kansan kanssa läheisissä tekemisissä. Foinikkialaisia kirjainkirjoituksia ei ole löydetty aikaisempia kuin noin vuodelta 1000 e. Kr. Mehän itse olemme Jerusalemissa löytäneet keramiikkityön, johon piirretty ammatillinen nimikirjoitus on luultavasti yhtä vanha tai vanhempi!»
4.
Olimme jo päässeet lokakuun loppuun. Piakkoin oli sadekausi alkava. Työ oli silloin keskeytettävä seuraavaan kevääseen saakka.