Entä Karmel-vuoren profeetan maailmankatsomus?
Ihmiselämä on häipyvä kuin yksityisen ihmisen mielikuvituksen tuottama unelma. Maailmat muodostuvat ja hajoavat. — Mikä on se, joka kaikessa katoavaisuudessa on ikuisesti olevaa? Vai onko kaikki järjetöntä liikettä, tarkoituksetonta vaihtelua? — Onko siveellinen maailmanjärjestys vain ajatuksen ja mielikuvain houretta?
Karmel-vuoren profeetta on vakuutettu toimivansa ikuisen tahdon palveluksessa. Siitä hänen henkensä voima ja se tavaton vaikutus, mikä hänellä on kuulijoihinsa. Hänen sanansa soidessa läsnäolevat tuntevat itsensä nostetuiksi maan matalasta kamarasta valoisiin piireihin, joissa hänen oma henkensä asuu. Heidät valtaa ilo ja innostus, he tuntevat olevansa muuta kuin maisen elämän lapsia, jotka hetken täällä viipyvät häipyäkseen tyhjiin.
Istuessani yläkannella yksin, Idän tähtitaivaan tuikkiessa, johtui mieleeni, kuinka se ei ole sattuma, joka on tehnyt itämaat yksijumalaisuuden ja niin monen moraalisen uskonnon alkukodiksi.
Lempeä yö on täällä vuorokauden paras aika. Salaperäisen yön äänetön hiljaisuus saattaa ihmisen ajatukset pyhiin aavistuksiin; alati pilvettömän taivaan tähtien säännöllinen siirtyminen yli siintävän laen opettaa häntä tuntemaan luonnon lainalaisuuden. Niinpä jo patriarkka Abraham, heimonsa päämies, istuessaan yksin yöllä telttansa edustalla ja nähdessään oman aluepiirinsä, laajan, yksinäisen aron, ympäriinsä yhtyvän, taivaankannen kupuun, joka kohosi hänen yllään, oli ajatuksissaan johtunut ikuiseen, persoonalliseen tahtoon, joka yksin hallitsee maailmoita.
Kaikkien sivistyskansain yksijumalaiset uskonnot ovat peräisin näiltä seuduin. — Ihmishengessä on ikuinen kaipuu Jumalan tuntemiseen. Karmel-vuoren profeetan filosofia tahtoo selittää tämän kaipuun syyn.
Itämaiden öinen taivas on ihmeellinen! Kaikkien etäisyyksien mitat muuttuvat sen tenhohämyssä. Kaikki nähdään niin läheiseksi, niin helposti tavattavaksi. — Katselin suuria, loimottavia tähtiä, jotka näkyivät välkkyvän vain muutaman sylen päässä minusta. Silmäni seurasivat laivan matalan etumaston kulkua läpi tähtiparvien vilinän, ja sydän oikein vavahti, milloin mastonhuippu joutui liian likelle jotakin kirkkaasti säteilevää, suurempaa tähteä. Monta kertaa näytti sulalta ihmeeltä, ettei masto häikäilemättömässä vauhdissaan karistanut tähteä alas tai särkenyt sitä säkeneinä sinkoileviksi sirpaleiksi. —
Laivagongongi soi. Illallispöydässä hra Felseneck aivan oikein istui miss Gundyn vieressä.
Nuori neito oli viehkeän suloinen ja istui enimmäkseen ääneti. Koko hänen raju huimuutensa oli kuin pois puhallettu. Hra Felseneck oli kohteliaan huomaavainen sekä hänelle että hänen äidilleen. Nuoren miehen kasvoissa ja silmäyksissä oli jotakin, joka ennusti syvempää kiintymystä.
Kun seuraavana aamuna saavuttiin Beirutiin, oli miss Norman unhottanut kaikki aikeensa palata Haifaan. Koko päivän hra Felseneck ja miss Norman istuivat kahden kesken, erillään muista. Huomasin kaihomielin, että miss Gundyn kasvoihin oli ilmestynyt uusi, auvoisa ilme. Hän istui niin sanomattoman hiljaisena ja hiltyneenä hra Felseneckin rinnalla. — Rakkaudessa on kaikki! Itsekkyys ei vallitse maailmaa.