He tulevat tänne tänä iltana. Herrat Hervenius ja Raponen. Kello 8 lupasivat tulla, pyysin heitä.
Rouva Åhlman:
Aijai, nyt ymmärrän. Onnea vaan sinulle, pikkulintuni!
Elma:
Mutta mitä tarkoitat?
Rouva Åhlman:
Niin, niin, luuletko vanhaa tätiäsi niin huonojärkiseksi. Kyllä ymmärrän nuoren mielen. Täytyy mennä kiireesti laittamaan kahvitarpeet kuntoon. Kello on vaan muutamia minuuttia vailla. (Mennessään). Juomme kihlajaiskahvit sitten! (Menee).
Elma:
Hah, hah, nyt iski viisas tätini varmaankin harhaan. Mutta ellen vallan suuresti erehdy, seuraa tänä iltana vielä samanlaatuista. Ja viuluniekka saa nuoresta laululinnustaan seuraajansa. Kyllä ymmärrän, mikä niitä kaupungin herroja vetää puoleeni, kuin olisin mitäkin magnetia. Ei se ole rakkaus — hui, hai! vaan se on raha. Sillä isäni jätti minulle muutamia tuhansia perintöä ja nuo tuhannet panevat heidän päänsä pyörälle. — Voi sinua Toivo, kun minut tänne narrasit, minä kostan siis niillekin. Minä osoitan, että vielä sinua rakastan. — Mutta pitäähän minun hiukan auttaa rakasta tätiäni hänen askareissaan ja vielä siistiä itseäni. Enhän voi tällaisena hienojen herrojen kanssa seurustella. (Menee sisäovesta).
(Näyttämö hetkisen tyhjänä).