Niin, niin. Menen Maiju Survosen… hm, hm… Mutta eihän se asia sivullisiin kuulu! (Menee eteisovesta).
Raponen:
(Itsekseen). Jumalan kiitos! Hän menee kuitenkin sinne. — Ja tytön kalpeat kasvot saavat jälleen punan. Hän tulee vielä onnelliseksi. (Elmalle ja Toivolle, jotka ovat vilkkaasti keskustelleet). Pyydän anteeksi, jos olen jollain tavoin loukannut. — Ehkä saan minäkin luvan — (Aikoo lähteä).
Elma:
Ei, ei herra Raponen. Jääkää vielä hetkiseksi tänne. Ettehän te ole millään muotoa meitä loukannut. Minusta löydätte oikean syntipukin. Olen kepposellani varmaankin rikkonut kahden ystävysten välit.
Raponen:
Ehei! Ette ollenkaan. Sellaisia pikkuriitoja on meillä usein, mutta niiden jälestä ovat välit aina paremmat. Te olette päinvastoin tehnyt ystävälleni palveluksen.
Elma:
Tottako? Mutta millä tavalla?
Raponen: