"Saata meitä edemmäksi; ei meitä uuvuta, eikä janota; me tahdomme sinua seurata ja taistella urhoollisesti niin kauvan kuin semmoinen kuningas meitä johtaa!"
Aleksander oli myös antelias ruhtinas. Niin käski hän muutamana päivänä jokaisen sotamiehen ilmoittamaan velkansa, että jokainen saisi sen summan, jonka hän oli velkaa. Alussa noudattivat ainoastaan harvat tätä kehoitusta, koska peljättiin sen olevan koetuksen Aleksanderilta saada tietää, kuinka paljon itsekukin menetti. Kun tämä kerrottiin Aleksanderille, sanoi hän:
"Kuninkaan täytyy aina pitää mitä hän on luvannut alammaisillensa, ja alammaisten ei pidä koskaan epäillä kuningastaan muuten kun jos hän ei pidä heille antamaansa sanaa."
Oikeus on kuninkaan kaunistus.
Maailman valloitusretkellään tuli Aleksander Suuri kerran muutaman kansan luokse Afrikaan, joka asui kauniissa majoissa eikä tiennyt mitään sodasta eikä valloittajista. Aleksander saatettiin kuninkaan majaan kestitettäväksi. Vieraan kansan hallitsija pani esille kullatuita dadeleita, viikunoita ja leipää.
"Syöttekö Te kultaa täällä?" kysyi Aleksander.
"Ajattelin", vastasi kuningas, "että olisithan sinä omassa maassasi voinut löytää syötävää ruokaa. Mitä varten sinä olet tullut meille?"
"Teidän kultanne ei ole houkutellut minua tänne", vastasi Aleksander, "vaan teidän tapojanne tahtoisin oppia tuntemaan."
"No", sanoi toinen; "viivy sitte meillä niin kauvan kuin mielesi tekee."
Heidän tällä tavoin puhellessa tuli kaksi kansalaista oikeuden eteen.