"Löytyy, monenlaisia."
"No", sanoi kuningas, "totta silloin kaikenhyvä olento antaa vettä sataa ja auringon paistaa viattomain eläinten tautta, te ette sitä ansaitse!"
Veljenrakkaus.
Catolta Utikasta kysyttiin kerran, hänen vielä lapsena ollessa, ketä hän enimmin rakasti.
"Veljeäni!" vastasi hän.
Ja ketä häntä lähinnä, kysyttiin häneltä vielä.
"Veljeäni!" antoi hän taas vastaukseksi.
Tässä vastauksessa pysyi hän aina. Hän piti veljeänsä niin rakkaana ettei hän aina kahdenteenkymmenenteen ikävuoteensa voinut syödä iltaistaan ilman hänettä. Kun veli kuoli, antoi Cato pystyttää muistopatsaan hänelle veljellisen rakkautensa osoitteeksi.
Kainous on nuorison kaunistus.
Noin sata vuotta jälkeen Kristuksen syntymän eli pienessä kaupungissa Adrian meren rannalla Lucius Valerius liikanimellä Pudens, s.o. häveliäs. Tämä eteenpäin pyrkivä nuorukainen oli tuskin kolmentoista vuoden vanha, kun hän jo astui julkisesti esille ja kilvoitteli runotaiteen kunniapalkinnosta, joka annettiin joka viides vuosi parhaimman runokappaleen tekijälle. Valerius voitti kaikki kilpakumppaninsa ja sai palkinnon, joka oli kallisarvoinen muistoraha kullasta ja lyyry elehvantinluusta. Hänen runoelmansa herätti niin yleistä huomiota, että Ruomista lähetettiin etevimmät valurit ja niiden annettiin tehdä nuoren Valerion kuvapatsas, joka oli pystytettävä muutamalle etevimmistä paikoista siinä seudussa. Ruomalaisen nuorison kehoittamiseksi pyrkimään Valerion kaltaiseksi ilmoitettiin torvien kaikuessa kaikissa Italian etevimmissä kaupungeissa se päivä, jolloin kuvapatsas oli paljastettava ja Valerius kruunattava runokuninkaaksi.