"Honain, minulla on maaherrojeni joukossa vaarallinen vihollinen, jota vastaan minä hänen lukuisien puoltajiensa vuoksi en uskalla väkivaltaa käyttää. Sentähden käsken sinun valmistamaan hienoa myrkkyä, joka ei jätä mitään merkkiä jälkeensä kuolleen ruumiissa. Minä tahdon huomenna kutsua häntä vieraakseni ja tällä tavoin päästä hänestä."
"Herra", vastasi lujalla luottamuksella Honain, "minun tieteeni ulottuu ainoastaan lääkkeisin, jotka pitävät hengen elossa; muita minä en voi valmistaa. Minä en ole myöskään ahkeroinut sitä oppiakseni, koska luulin uskovaisten oikean hallitsijan ei muuta vaativan minulta. Jos minulla on ollut väärin luulossani, niin salli minun lähteä hovistasi toisessa maassa oppiakseni sitä tiedettä, joka minulta puuttuu."
Mutevekul vastasi, että tämä oli ainoastaan tyhjä veruke; se, joka tuntee parantavat aineet, tuntee myös vahingoittavat. Hän rukoili, hän uhkasi, hän lupasi lahjoja — vaan turhaan! Honain pysyi lujasti siinä vastauksessa, jonka hän oli antanut.
Viimein oli kalifi suuttuvinaan, huusi vartijaväkeä ja käski viedä vastahakoisen miehen vankeuteen. Tämä tapahtui; sitä paitsi pantiin vakoja kanssavangin nimellä samaan huoneesen kuin Honain häntä tutkimaan ja tämän piti sitten kertoa kalifille kaikki, jota Honain tulisi lausumaan. Niin tyytymätön kuin Honain olikin tuommoiseen käytökseen, ei hän kuitenkaan antanut sanallakaan kanssavankinsa huomata, mistä syystä kalifi oli suuttunut häneen. Kaikki, minkä hän sanoi tässä asiassa, oli, että hänelle oli tehty vääryyttä.
Jonkun ajan kuluttua antoi kalifi tuoda lääkärin luoksensa. Pöydällä oli koko kultaa, timantteja ja kalliita tavaroita; vieressä seisoi pyöveli ruoska kädessä ja miekka kupeella.
"Sinulla on ollut aikaa", alotti Mutevekul, "miettiä asiaa ja huomata kuinka väärä sinun vastahakoisuutesi on. Valitse nyt: ota joko nämä rikkaudet ja tee minun tahtoni, tahi valmistau häpeälliseen kuolemaan."
"Herra", vastasi Honain, "häpeä ei ole rangaistuksessa vaan rikoksessa. Tahdon ennemmin kuolla kuin häväistä tieteeni ja säätyni kunniaa. Sinä olet herra minun henkeni ylitse; tee mitä mielesi tekee."
"Käykää ulos!" sanoi kalifi ympärillä seisoville. Ja kun hän jäi yksin Honain'in kanssa, tarjosi hän tarkkatuntoiselle miehelle kätensä ja sanoi:
"Honain, minä olen tyytyväinen sinuun. Sinä olet minun ystäväni ja minä olen sinun. Sinua on minulle paneteltu; minä tahdoin koetella sinun uskollisuuttasi ja rehellisyyttäsi. En palkinnoksi, vaan ystävyyteni osoitteeksi tahdon lähettää sinulle nämä lahjat, jotka eivät voineet houkutella rehellisyyttäsi."
Niin puhui kalifi ja käski kantaa kullan, kalliit kivet ja muut kalleudet Honain'in huoneesen.