Eerikki pyhä haudattiin ensin Vanhassa Upsalassa, vaan 1257 otettiin hänen luunsa haudasta ja pantiin kallisarvoiseen hopealippaasen, joka sitten 1274 vietiin Uuteen Upsalaan, jonka tuomiokirkossa se kuninkaan, arkkipiispan ja valtakunnan etevimpien miesten sekä sanomattoman suuren ihmisjoukon läsnä ollessa asetettiin uskovaisten palveltavaksi.

Tunnokas indiaani.

Muuan indiaani pyysi naapuriltaan tupakkaa. Tämä kaappasi taskustaan ja antoi hänelle kourallisen sitä, mitä hän pyysi.

Seuraavana aamuna tuli indiaani takasin ja toi muassaan kultarahan, joka oli ollut tupakan seassa. Kysymykseen minkä tähden hän ei ollut pitänyt kultarahaa, pani indiani kätensä sydämmen kohdalle ja vastasi:

"Täällä sydämmessä minulla on hyvä ja paha henki. Hyvä henki sanoi: 'Kultaraha ei ole sinun, anna se takaisin omistajalleen!' Paha henki sanoi: 'Sinulle on annettu kultaraha, sentähden se on omasi!' — Minä en tiennyt mitä tehdä. Viimein panin maata. Vaan hyvä ja paha henki ovat riidelleet koko päivän, etten ole saanut rauhaa, ja sentähden tuon minä takaisin kultarahan."

Keisari Rudolf Habsburgilainen.

Kolmannellatoista vuosisadalla olivat olot Saksanmaalla sangen surkealla kannalla. Ulkomaisia ruhtinoita valittiin usein kuninkaiksi ja nämä eivät pitäneet ollenkaan tahi hyvin vähän lukua kurjasta maasta. Jokainen sai tehdä tahtonsa mukaan. Tietysti käyttivät etupäässä huonot ihmiset tätä asiain tilaa hankkiakseen itselleen etuja, ja järjestyksen ystävät ikävöivät sentähden yhä enemmän voimallista ja oikeudenpitävää esivaltaa.

Tämä heidän toivonsa tulikin täytetyksi. Valittiin eräs köyhä, tuntematon Habsburgin kreivi, nimeltä Rudolf, kuninkaaksi — vaali, joka sittemmin näytti olevan erittäin onnistunut.

Jo nuoruudessaan näytti Rudolf Habsburgilainen olevansa urhollinen soturi joka ymmärsi urhollisuutensa ja rehellisyytensä kautta tehdä itsensä rakastetuksi ja voittaa kaikkien luottamuksen.

Kerran oli hän metsästämässä ja oli tullut pienen puron luokse. Hän aikoi juuri ratsastaa puron yli, kun hän sai nähdä munkin, joka kantoi ristiä ja oli riisumassa sukat ja kengät jaloistaan.