Osa valtakunnan ruhtinoista valitsi Baijerin herttuan Ludvikin ja toiset taas Itävallan herttuan Fredrik kauniin keisariksi. Ludvik kruunattiin Aachenissa, Fredrik Bonnissa, ja molemmat keisarit taistelivat nyt oikeuksistaan, kumpikin puolueensa johdattajana.
Mühldorf'in luona vuonna 1322 oli puolueiden välillä tappelu, jossa Fredrik joutui vastustajansa vangiksi. Ludvik antoi kuitenkin vangillensa vapauden takaisin, mutta sillä ehdolla, että hän jättäisi kokonaan sotaiset hankkeet, luopuisi keisarin kruunusta, tyytyisi perintömaittensa omistukseen ja esi-isiltään perittyihin arvoihin sekä tunnustaisi hänet, Ludvikin, Saksanmaan keisariksi. Fredrik luuli voivansa lupautua täyttämään kaikkia näitä ehtoja kunniallisesti ja palasi alammaistensa luo. Hän kertoi heille aikovansa tehdä rauhan; mutta kaikki julistivat olevansa valmiit kuolemaan hänen edestänsä, eikä jättävänsä aseitaan ennenkuin hän oli voittanut. Hän kääntyi niiden valtaruhtinasten puoleen, jotka olivat hänen liittolaisiaan, vaan sai heiltä saman vastauksen. Vielä paavikin uhkasi pannakirouksella, jos hän luopuisi keisarin-kruunusta.
Pitääkseen kumminkin sanansa niinkuin kunniallinen mies, ei hän sanonut enää tahtovansa olla keisarina, mutta hänen puoluelaisensa siitä huolimatta pitkittivät kuitenkin sotaa. Jos Fredrik olisi ollut vähemmin omantunnon mies, olisi hän voinut lohduttaa itseään sillä, että hän oli tehnyt kaikki, mitä hän voi, pysyäkseen Ludvikille antamassa sanassaan ja että hän ei voinut estää puoluelaisiansa sotaa pitkittämästä. Mutta hän ei tyytynyt tähän. Hän matkusti Müncheniin, astui aivan odottamattomana vihamiehensä huoneesen ja antautui hänen valtaansa lausuen seuraavaisesti:
"Minä olen antanut sinulle kunniasanani luopuakseni Saksanmaan keisarikruunusta; tahdotaan kumminkin minun syömään sitä. Mutta vaikka koko mailma purkaisi lupauksensa, täytyy kuitenkin Saksanmaan keisarin pitää sanansa. Herra keisari, minä olen taaskin vankisi."
Hämmästyneenä, mykkänä seisoi keisari Ludvik. Mitä Fredrik ei ollut voittanut aseillaan, voitti hän nyt jalomielisyydellänsä ja uskollisuudellaan. Ludvik tunsi itsensä voitetuksi, hän kutsui vihamiestänsä ystäväksi ja veljeksi, ja julisti hänet kaikella juhlallisuudella hallitsija-kumppanikseen.
Sen ajan jälkeen palautui Saksanmaalle varallisuus ja rauha molempien keisarien yhteisen, viisaan hallituksen aikana.
Lohdutus onnettomuudessa.
Eräs mahomettiläinen munkki teki pyhän matkan Mekkaan avojaloin, sillä hän oli niin köyhä, ettei saattanut hankkia itselleen jalkineita. Kuuma hiekka poltti hänen jalkojansa niin pahasti, että ne olivat haavoja aivan täynnä; hän valitti silloin kohtalonsa kovuutta ja arveli Luojan tehneen väärin hänelle, koska ei ollut hänelle lahjoittanut niin paljoa kuin järjettömille luontokappaleille. Kun hän vihdoinkin saapui Kufan kaupunkiin, näki hän suuressa moskeassa oven vieressä istuvan miehen, jolta olivat molemmat jalat poikkilyödyt.
"Minun valitukseni oli liian rohkea", sanoi hän itsekseen. "Miksi olen minä ansiollinen olemaan onnellisempi kuin tuo kurja, jonka täytyy madella kuin madon paikasta paikkaan?"
Hän meni moskeaan, lankesi siellä polvilleen, katui valitustansa ja pitkitti taas tyytyväisenä matkaansa. Joitakuita päiviä matkustettuansa, tottuivat hänen jalkansa kuumaan hietaan, niin että Mekkaan tultuansa tuskin tiesikään avojaloin yli kuuman hiekan sinne kulkeneensa.