Juuri kun he olivat tätä hävitystyötänsä toimeen panemaisillaan, astuu kaupungin-vanhin Nikolaus Wenge esiin ja asettautuu kanoonan suun eteen huutaen:
"Jos te tahdotte vuodattaa kansalaistenne verta, niin ampukaa ensiksi minut!"
Näillä tuon yleisesti rakastetun miehen sanoilla oli vaikutuksensa: palavat sytyttimet sammutettiin ja eripuraisuudet haihtuivat ilman veren vuodatuksetta, puolueet sopivat keskenänsä.
Tämäkin tapaus näyttää mitä mies voipi, jos hän voimakkaasti ja oikealla ajalla astuu sovinnon välittäjäksi.
Näkymätön hyväntekeväisyys.
Luteruksen lukuhuoneesen tuli eräänä päivänä köyhä mies almua anomaan. Koska hänellä itsellään ei ollut rahaa penniäkään, ja tahtoi kaikenmokomin auttaa tuota köyhää miestä, otti hän nuorimman lapsensa kummilahja-rahat ja antoi ne miehelle. Luteruksen vaimo, joidenkuiden päiväin perästä huomattuaan säästökassan kevenneen, soimasi miestään hänen mielettömästä jalomielisyydestään, mutta Luterus vastasi hänelle:
"Älä puhu siitä, rakas vaimoni, Jumala on rikas ja Hän auttaa kyllä meitä kun tarpeesen tulemme."
Joku viikko myöhemmin tuli köyhä ylioppilas, joka lukuinsa lopetettua tahtoi päästä pois Wittenberg'istä, Luteruksen luo pyytämään matkarahan apua. Vaan Luterus oli taas rahapulassa. Silloin huomasi hän kauniin kultapikarin, jonka hän joku aika takaperin oli saanut lahjaksi vaaliruhtinaalta, hän tempasi sen käteensä ja tarjosi sitä ylioppilaalle. Vaan kun tämä, hämmästyneenä tuosta suuresta lahjasta, ei tahtonut ottaa sitä vastaan ja Luteruksen vaimosta ei näyttänyt tämä miehensä päätös olevan mieleen, sanoi Luterus:
"Minä en tarvitse ensinkään kultapikaria! Katso tuossa, vie se kultasepälle! Minkä hän siitä antaa, on sinun!"
Luukas Kranach ja keisari Kaarle V.