Tämä jalomielinen ruhtinas ei ollut vielä tähän tyytyväinen, vaan lahjoitti orjalle vapauden ja lohdutti häntä sanoen:
"Mene rauhaan! Jos tarvitset tulevaisuudessa apuani, niin tule luokseni. En tule koskaan pitämään vihaa sentähden että turmelit silmäni."
Keisarin viimeinen riemu.
Myöhään eräänä myrskyisenä iltana vuonna 1725 huomattiin lähellä Lahtan kylää, ei kaukana Pietarin kaupungista, venhe tulevaksi Kronstadtista päin. Koko joukko sotamiehiä oli venheessä, jota aallot heittelivät sinne tänne, kunnes se vihdoin joutui karille vähän matkaa Lahtasta. Sattumalta oli Tsaari Pietari suuri myös sinä iltana Lahtassa. Hän lähetti hetikohta miehiä purren kanssa pelastamaan venhettä, vaan kaikki ponnistukset olivat turhaan, sitä ei kuitenkaan saatu pois karilta. Aallot olivat jo temmanneet joitakuita sotamiehiä ja ne vedettiin puolikuoliaina sieltä pois. Silloin ei keisari enää voinut hillitä itseänsä; hän päätti itse käydä pelastustyöhön. Kun hän lähestyi venhettä noin sadan askelen päästä, niin venhe taukosi, eikä päässyt likemmäksi luotojen tähden. Rohkeasti hyppäsi hän silloin purrestaan, kaahlasi haaksirikossa olevan venheen luo ja auttoi sen irralleen sekä pelasti miehistön.
Ehkä tsaarilla oli rautainen luonto, tuli hän kumminkin ihmisystävyytensä uhriksi. Läpimärkänä ja melkein jääkylmänä tuli hän kotiinsa ja kohta sen jälkeen kuoli hän. Mutta vielä joitakuita hetkiä ennen kuolematansa riemuitsi hän niin monen ihmisen hengen pelastuksesta, joka oli tapahtunut hänen rohkeutensa kautta.
Hyväsydäminen Tanskan prinssi.
Vuonna 1728 raivosi Kyöpenhaminassa useampien vuorokausien kuluessa julma tulipalo, joka muutti huoneet kuudellakymmenelläseitsemällä kadulla tupruavaksi tuhkaksi. Kaikki olivat hämmästyneet tästä hirveästä kurjuudesta eikä edes kuninkaallisessa hovissa ajateltu syömistä eikä juomista, ainoastaan kuusvuotinen prinssi Fredrik, sittemmin kuningas Fredrik V, antoi luonnon tehdä vaikutuksensa: hän pyysi ruokaa. Hänen pyyntönsä täytettiin kiiruusti, mutta laihalla tavalla. Kun prinssi kummasteli tätä, saatettiin hän ikkunan eteen ja näytettiin hänelle onneton, suuri ihmisjoukko, joka seisoi linnan edustalla itkien ja rukoillen leipää. Hänelle selitettiin, että kaikkien näiden ihmisraukkojen täytyi nähdä nälkää. Niin pian kuin prinssi näki nämä onnettomat, alkoi hän katkerasti itkeä: hän ei enää valittanut kehnoa puolistaan, vaan pyysi, että hänelle aiottu ruoka jaettaisiin noille kurjille ihmisraukoille.
Nöyrä laulutaiteilija.
Karlo Broschi, tavallisesti tunnettu nimellä Farinelli, tuli vuonna 1737 Hispanian kuninkaan Fiilippi V:nen palvelukseen, joka jakoi tälle aikakautensa etevimmälle laulajalle ylenmäärin kunniata ja rikkautta. Huolimatta tästä oli kuitenkin Farinelli vaatimaton ja toi usein esiin kauniita todistuksia jalosta luonteestaan. Niin kuuli hän kerran, juuri mennessään kuninkaan tykö, muutaman vahdissa olevan upseerin sanovan toiselle:
"Laulajalle jaetaan kunniasijoja runsain määrin, mutta me, jotka olemme palvelleet kuningasta kolmekymmentä vuotta, saamme käydä tyhjin käsin!"