Joitakuita päiviä senjälkeen kuuli munkki jyryä ja melua kadulla. Hän hankki tiedon siitä mitä tämä melu merkitseisi ja saikin silloin kuulla, että suosituinen oli langennut epäsuosioon sultanin edessä, joka nyt kuljetutti häntä kamelin selässä pitkin kaupungin kaikkia katuja ja pani siten hänet alttiiksi rahvaan häväistykselle. Silloin sieppasi munkkikin kivensä; mutta pian malttoi mielensä, viskasi sen kaivoon sanoen:
"Nyt ymmärrän minä ettei koskaan pidä kostaa, sillä jos vihollisemme on mahtava, niin on se tyhmästi ja hullusti tehty; jos hän taas on onneton, niin on se alentavaista ja julmaa."
Muutamia kuvauksia Fredrik suuren elämästä.
Tammikuun 24 päivänä 1712 syntyi Berlinissä Fredrik II, kutsuttu suureksi, eli niinkuin hänen nimensä kansan suussa kuului: vanha Fritz. Hänellä oli nuoruudessaan kovat päivät, sillä hänen isänsä, Fredrik Vilhelm I, menetteli hänen kanssaan äärettömän ankarasti, koska hän tahtoi jo aikaseen taivuttaa hänet tottelevaisuuteen ja muodostaa hänestä kelpo sotamiehen.
Kuta vanhemmaksi prinssi tuli, sitä kovemmalla häntä pidettiin. Kuningas, hänen isänsä, karkoitti hänet kelvottomana läheisyydestään, koska hän ei tahtonut taipua hänen tahtonsa mukaan; hän kirosi häntä useampia kertoja kaiken hoviväen edessä ja uhkasi välistä kepillänsäkin. Silloin päätti nuorukainen salaisuudessa paeta Englantiin. Hänen tuumansa tuli kuitenkin ilmi ja hän vangittiin samassa silmänräpäyksessä kuin hänen piti panna aikeensa toimeen. Kun prinssi vietiin isänsä tykö, vihastui hän niin katkerasti, että tarttui miekkaansa ja aikoi syöstä läpi tuon arkamaisen karkurin, kuten hän nimitti häntä. Mutta vanha kenraali riensi väliin ja tarttui kuninkaan käteen huutaen:
"Tappakaa minut, teidän majesteettinne, vaan säästäkää poikaanne!"
Perintöruhtinas lähetettiin nyt Küstrinin linnaan; siellä hänellä oli puurahi istuimena, lattia sänkynä ja hyvin huono, tuskin riittävä ravinto. Hädin tuskin voi hän välttää kuoleman tuomiota.
Hänen ystävällensä, luutnantti Katte'lle, kävi kuitenkin onnettomasti. Tämä oli nimittäin auttanut prinssiä hänen pako-yrityksessään, ja kuningas oli sentähden niin vihastunut häneen, että hän viskasi hänet pitkälleen ja potki häntä, kun tuo luutnanttiparka tuotiin hänen eteensä. Hän päätti Katte'n tuomittavaksi kuolemaan, joka myös tapahtuikin. Mestauspäivänä kulki tämä onneton, vahtien ja pappien seurassa, sen ikkunan sivuitse, missä prinssiruhtinas istui vangittuna. Kun Fredrik näki ystävänsä, huusi hän kovasti vaikeroiden:
"Anteeksi, kallis ystäväni, anteeksi!"
Katte vastasi lohduttaen: