"Kyllä", vastasi mies, "jos ei kamarioikeutta Berlinissä olisi."
Kuningas ei enää koettanutkaan houkutella miestä, ja iloitsi siitä, että niin suurta luottamusta osoitettiin preussilaisille tuomioistuimille.
Fredrik suuri oli hyvin kansaa rakastava ruhtinas ja ymmärsi nöyrällä ja ystävällisellä tavalla voittaa kaikkein sydämmet, jotka tulivat hänen läheisyyteensä.
Muutamana päivänä tapasi kuningas hollantilaisen kauppiaan, joka käyskenteli Sans-soucin vieressä olevassa puistossa. Hän meni hänen luokseen ja kysyi, eikö hän tahtoisi katsoa puistoa. Kauppias, joka ei tuntenut kuningasta, vastasi ei tietävänsä, jos se oli luvallista, koska hän oli kuullut, että kuningas oli tullut sinne.
"No", sanoi kuningas, "minä saattelen teitä ympäriinsä, jos tahdotte seurata minua."
Hän näytteli kauppiaalle kaikkea sitä, mikä ansaitsi katselemista puistossa, ja kysyi hänen ajatustaan useissa seikoissa. Kun kauppamiehen piti lähteä pois, veti hän kukkaronsa esille ja tahtoi antaa oppaalleen juomarahaa.
"Kiitän paljon teitä", sanoi tämä, "me emme saa ottaa vastaan mitään; jos herramme saisi sen tietää, niin me saisimme vaan vihat."
Kauppamies kiitti sitte häntä kohteliaisuudestaan ja otti jäähyväiset. Kohta senjälkeen kohtasi hän oikean puutarhurin, ja tämä kysyi häneltä, kuinka hän oli uskaltanut mennä puistoon tahi eikö hän tiennyt, että kuningas oli tullut Sans-souciin. Kauppias kertoi tapauksensa, ja ylisti sen miehen kohteliaisuutta, joka oli näyttelemässä puistoa hänelle.
"Mutta tiedättekö kuka tuo mies oli", kysyi puutarhuri; "se oli kuningas itse."
Saatamme arvata kauppiaan hämmästyksen.