"Oi", sanoi köyhä vaimo, "huomenna olisitte te varmaan sanoneet toista. Te tahdoitte viskata ulos minun kipeän mieheni ja sairaat lapseni kadulle, ja jos ei tätä jaloa herraa olisi ollut — osoitti Gellertiin — jos ei hän olisi antanut minulle rahoja, niin olisivat teidän uhkauksenne kyllä käyneet toteen."
Gellert viittasi hänelle, että hän vaikenisi, mutta hän vaan pitkitti:
"Ei, rakas herra, viittailkaa te vaan niin paljon kuin tahdotte! Minun täytyy kuitenkin sanoa, ketä minun on oikeastaan kiittäminen saadusta avustani."
Kauppamies häpesi tämän jalon ihmisystävän edessä. Hän osoitti
Gellertille kätensä ja sanoi:
"Herra professori, minä näen että te ette ainoastaan kirjoita kauniisti, vaan että myöskin teidän tekonne ovat yhtäpitävät aatteenne kanssa. Minä kiitän teitä sydämmestäni tästä terveellisestä opista, jonka tänään olen teiltä saanut. Te olette tähän asti pitäneet minua kovasydämmisenä ihmisenä; mutta tästä lähtien tulette te tuntemaan minua paremmaltakin puolen."
Tämän sanottuaan kääntyi hän vaimoon päin sanoen:
"Tässä on kuittinne ja rahanne takaisin. Menkää kotionne, hoitakaa sairasta miestänne ja lapsianne."
Vaimo läksi vuodattaen ilokyyneliä. Kauppamies kääntyi takaisin
Gellertin puoleen:
"Minä en tahdo seisattua puolitiehen, herra professori; tahdotteko seurata minua, niin menemme katsomaan sairaita."
He menivät yhdessä köyhän vaimon asuntoon. Rikas kauppamies otti hankkiakseen lääkärin apua, niin että isä ja lapset pian paraneisivat. Ja hän teki vieläkin enemmän; hän otti sittemmin parantuneen isän palvelukseensa ja piti huolta hänen lastensa kasvatuksesta.