Noin neljä sataa vuotia ennen Kristuksen syntymistä eli Kreikassa viisas ja hyväavuinen mies nimeltä Sokrates. Koska hän oli kuvanveistäjän poika, antautui hän alussa ja vieläpä jommoisella menestykselläkin tähän taiteesen, vaan löysi kumminkin siinä aivan vähän tyydytystä. Hän ahkeroi paljoa enemmän valmistuakseen filosofiksi ja esimerkillä edistääkseen lähimmäistensä jalostumista ja sivistymistä.
Hänen vaatteuksensa oli yksinkertainen, melkein halpa, hän käveli aina ilman varvikkeitta itseänsä kestyttääkseen. Yhtä yksinkertainen oli myös hänen ruokansa, sillä, niin sanoi hän, se, jolla on vähimmät tarpeet on jumaluutta lähinnä.
Sokrateella oli monta oppilasta. Kerran tahtoi myös nuori Aiskines saada opetusta häneltä, vaan ei uskaltanut häntä lähestyä, koska hän oli nuori ja hyvin köyhä. Sokrates, joka aavisti nuoren miehen mielihalun, kysyi häneltä:
"Miksi sinä vältät minua?"
"Syystä ett'ei minulla ole mitään, jota voin sinulle antaa", vastasi
Aiskines.
"Pidätkö sinä itseäsi niin vähäarvoisena?" sanoi Sokrates. "Etkö anna minulle mitään, jo sinä annat minulle itsesi?"
Nuorukaisesta tuli viisaan Kreikkalaisen innokas ja kiitollinen oppilas.
Kerran tuli Sokrates'ta vastaan nuori mies. He kulkivat molemmat vähän matkaa yhdessä. Silloin kysyi Sokrates:
"Ystäväni, voitko sanoa minulle, missä öljymarjoja saa ostaa?"
"Torilla", oli vastaus.