Sotavanhus pidoissa.
"Hovissa ol' joulutanssiaiset,
Kyntteliä loisti, viulu soi.
Pitäjäämme herrat sekä naiset
Kuomit kulkus-aisat sinne toi.
Niinkuin kirkko jouluaamuna,
Valaistuna joka ikkuna,
Loitolle se loisti illalla.
"Sinne, tahdost' armollisen herran,
Miekin, vanha kanto, kompuroin, —
Taivas palkitkoon sen hälle kerran,
Minä häntä kehun, minkä voin! —
Siellä herrain hyväin kammariin
Vei hän minut, kättä paiskattiin,
Piippuakin polttaa käskettiin.
"Puuta painoin; aloin kurkistella,
Suu, kuin salin ovet, ammollaan,
Salin, kynttilällä tuhannella,
Näin mä siellä ihanuudessaan.
Nytpä juuri juomat kannettiin, —
Mulle vankka lasi annettiin,
Oh, niin makealta maistui, niin!
"Hei, kuin viulu vinkui, kielet soivat!
Tanssiapa pyörähtelivät,
Herrat koreasti pokkuroivat,
Naiset niinkuin kukat nyökkivät.
Minä istuin siellä nurkassain,
Poltin vaakunaa ja katsoin vain;
Taikka maistelin ma lasiain.
"Tutuksi jo alkoi tuokin tulla,
Kun se loppui, tanssi lakkasi.
Säveliä silloin taas sain kuulla
Toisia, kun herrat lauleli.
Tuot' en juuri mikskään älynnyt, —
Lienenkö jo hiukan päihtynyt,
Raskaan' ainakin ol' nokkan' nyt.
"Silloin — säpsähdin, kuin tykin luoti
Oisi käynyt vanhaan rintahan':
Kaikuipahan herrain suusta nuotti,
Voimakas ja tuttu, vastahan'.
Herra Jumala! — En saata, en,
Selitellä tämän sävelen
Lumovaikutusta mielehen'!
"Tuo se oli, joka äänellänsä
Meitä taistoon kutsui, kiihdytti!
Tuo se silloin soi, kun veressänsä
Kuolemaan jo kaatui kumpppani!
Tuohan soi, kun liput liehuivat,
Vastatusten rivit riehuivat,
Sydänsuonten nesteet kiehuivat:
"Porin marssin sävelehen kuulin!
Ylös syöksyin, kaikki unohtain, —
Vihollista vastaan jopa luulin
Miehissä nyt marssittavan vain.
'Rynnäkköön siis!' — minä huutamaan.
'Eespäin, nuori joukko, eespäin vaan
Voittoon, kuoloon edest' isänmaan!'
"Näin ma huusin, — hiljaisuuden hartaan
Kummastus ol' ympärilläni.
Kohta selvennyin, — ja vanhaan partaan
Itkun hauliapa virtaili.
Hurjaa hulluuttani häpesin,
Vaan kun toisia nyt katselin,
Vuoti vettä silmät niidenkin. —