Oli kumminkin ihmeellistä, että tuo tuska ei ollut lohdutonta, toivotonta. Tuntui melkein siltä, kuin rakas taivaallinen Isäni olisi astunut lähemmä, laskeutunut vuoteelleni, sulkenut minut syliinsä ja luvannut antaa enemmän voimia vastaisen kilvoituksen varalle.
Sillä kannalla oli henkinen kehitykseni, kun 25 vuoden ikäisenä tulin opettajaksi Iihin.
Siellä tutustuin aluksi rovasti J. Fr. Thauvonin perheeseen. Tuo hienosti sivistynyt perhe osoitti minulle aivan erikoista vieraanvaraisuutta. Ja kun perheen jäsenissä asui sama isänmaallinen tunne ja kansanvalistusihanne mikä minussakin, niin kotiuduin aluksi Iin pappilassa hyvin. Erittäin ihailin perheen ihanteellista, valistunutta äitiä ja sen toimeliasta, tarmokasta ja henkevää vanhinta tytärtä, Sallya.
Muutamien viikkojen kuluttua laskeusi kumminkin välillemme syvä, meidät iäti eroittava kuilu. Thauvonin perheen kaikki jäsenet olivat "uskovaisia" (laestadiolaisia), eivätkä he voineet muuta toivoa, kuin että minäkin kerran semmoiseksi tulisin. Kuitenkin olivat he siihen määrään valistuneita ja hienotunteisia, etteivät minun suhteeni mihinkään käännytystemppuihin ryhtyneet.
Tästä huolimatta oli lestadiolaisten Jumala siihen määrään toinen, kuin se Jumala, jonka minä olin lapsuudesta saakka omistanut, ettei minulle muuta keinoa jäänyt, kuin hiljalleen vetäytyä pois perheen seurustelupiiristä.
Kun ei paikkakunnalla ollut muitakaan sellaisia henkilöitä, joihin olisin voinut syvemmin sulautua, niin jäin elämään omaa eristettyä elämääni.
Jo aikaisimmasta nuoruudestani olin viljellyt uutterasti silloista suomalaista kirjallisuutta. Ja nyt — näinä yksinäisinä hetkinä — luin sekä suomen kielelle käännetyn, että alkuperäisen kaunokirjallisuuden niin tarkoin, että olisin voinut selostaa minkä yksityisen kirjan sisällön hyvänsä. — Minä luin ja innostuin. —
Yhä syvemmin kaipasin yhtä ainoata ihmistä, joka olisi minua täydellisesti ymmärtänyt. Yksinäisyyden tunne, koti-ikävä ja oman kodin kaipuu poltti sydäntäni.
Ja tuollaisina yksinäisinä koti-ikävän hetkinä syntyi sitten Kölliskön ensimäinen luku. Se on tosi kuvaus kotitaloni niityltä minun poikavuosinani. Siinä kuvattu ukkosenilmakin on tapahtunut tosiasia, totuudenmukainen on luonnonkuvauskin Ulkopuolen rannalta. Mikko ja hänen tapaturmainen kuolemansa on vain mielikuvituksen luoma.
Kului sitten hiljaisia, yksinäisiä vuosia. Ainoa iiläinen henkilö, jolla oli samat isänmaalliset ja uskonnolliset ihanteet kuin minullakin, oli talokas, ent. valtiopäivämies Erkki Sassi. Mutta hänkin asui kahden peninkulman päässä koulultani.