Kapitolista näemme me alas muinaiseen Forumiin eli oikeuspaikkaan, josta alituisella kaivamisella aina vaan saadaan selvempi käsitys. Siellä me näemme Septimii Severin riemukaaren (portin) ja etempänä Tiituksen kaaren samalla, kuin kuulemme kaiun hyminän Palatiniläiskunnaalta, jonka alapuolella Flavianilaisen pyöröteaterin (Coliseo) ääretön rakennus Forumin takaa kohoaa. Tosin kyllä kaupungin muissakin seuduissa on kaupungin jaloja muinaisjäännöksiä, joista nykyjään muodostettu Panteo on kaunein; mutta ei missään ne vaikuta niin valtavaisesti, kuin täällä vanhassa Roomassa, jossa ainoastaan yksityiset huvilat, kirkot eli vanhat luostarit muistuttavat uudemmasta ajasta.
Tämä vanha Rooma pistäytyy eteläpuolelle muotikaupunkia, joka parhaallaan on suuren levityspuuhan alaisena, ja monta puistoa ja viinimäkeä saa siellä antaa asemansa rakennuksille. Viisi siltaa yhdistää nämä molemmin puolin Tiberiä olevat kaupungin osat toisiinsa. Uudempi kaupungin osa nimitetään Trastevere'ksi ja sen asukkaat, jotka kuuluvat alhaisempaan yhteiskuntaan, ovat kopeita siitä, että puhtain Roomalaisveri virtaa heidän suonissaan. Maalarit ja muut taiteilijat kiittävät Trastevereläisten, etenkin vaimojen, klassillista kauneutta. Pitkä, suora katu yhdistää Trasteveren Sitta Leoninaan, jonka viimeisessä päässä Pyhän Pietarin-kirkko likisine Vatikani-palatsineen korkeuteen kohoutuu. Pietarin-paikasta vie vielä suora katu San Angelon linnaan, keisari Hadrianin hautarakennukseen.
Museot ja katselemista kannattavaiset paikat ovat moninaiset; paitsi muinaisia raunioita, on joukko suojia täynnä italialaisia maalaus- ja kuvanveistotuotteita. Jotakin erinomaista tarjoavat Rooman kirkot ja kappelit kaikissa suhteissa, sillä niissä on jälkiä kristillisyyden kaikilta ajoilta. Siitä kirkollisesta loistosta, mikä Rooman ennen mainioitti, ei ole aikain muuttelevaisuudelta paljoa meidän päiviin säästynyt. Rooma on tullut suuren valtakunnan pääkaupungiksi ja siis hallituksen ja kaikkien keskusvirastojen pääpaikaksi. Täällä on myös yliopisto ja monta tieteellistä opistoa. Viime aikoina kaupunki on pukeutunut jokapäiväiseen pukuun ja päivittäin yhä muuttuu se muiden isojen kaupunkien kaltaiseksi. Tämä voimallinen lumotar on tenhovoimansa jo menettänyt, ja sentähden vieras murheella muistaa, että aika voi tulla, jona Roomassa tuskin mikään muistuttaa, ettei maan päällä ole sitä paikkaa, joka Roomalle vertoja vetäisi historiallisissa muistoissa, ja jota me kunnioituksella kutsumme "ikuiseksi kaupungiksi".
Karnevali.[32]
Kukas ei olisi kuullut puhuttavan karnevalista, s.o. niistä juhlallisuuksista, joilla Italialaiset huvitteleivat ankaran paaston edellä. Roomassa karnevaliin osaa ottavaiset kokoutuvat Korson pitkälle ja muhkeiden rakennusten rajoittamalle kadulle. Ulosripustetuilla tapeeteilla, ripistettyillä kukilla ja kiinnitetyillä kankailla, miten Italiassa kaikissa juhlissa on tapana, katu kaunistetaan äärettömän suureksi saliksi. Molemmille sivuille raketaan isoja parveja eli lehtereitä, tapeeteilla kaunistetuita ja lavitsoilla varustettuja. Heti kuin kellot ovat juhlan avauksen ilmoittaneet, täyttyvät kadut naamioilla: naisten pukuisilla miehillä, miesten pukuisilla nuorilla neitosilla ja vanhoilla vaimoilla. Enimmästi kuitenkin tavataan joukossa n.s. Pulsinelli- (pultsinella-) naamijoita, jotka, paitoihin puettuina valkoinen huivi päässään ja kaulassaan ja pienet harjat käsissään, kaikenlaisten ivallisten kujeiden kihinässä kokevat harjailla toisistaan pois pölyä ja pilkkuja. Naamijoilla, luontevasti kuin puutarhurit pu'ettuina, on käsissään kummalliset hohtimet, joita voi lyhentää ja sitte mielensä mukaan yht'äkkiä pitentää hyvin pitkäksi. Se näyttää hyvin hupaiselta kun he näillä pihdeillään sieppailevat aina kolmannen kerran akkunoista kukkaisvihkoja. Hupaista (heille) on myös kerjäläisnaamioina sauva yhdessä ja hattu toisessa kädessään kumarrellen kuleskella apua, pähkinöitä y.m. anoen. Kauneimpia kuitenkin ovat ne naamiot, jotka kuvailevat talonpoikaistyttöjä, kalastajia, kreikkalaisia j.n.e. Tuolla joukossa näkee jonkun kahdella naamalla, eikä suinkaan voi sanoa kumpiko hänellä on etu- tahi takapuoli. Näiden kujeillessa kulkee kaksi yhtäjatkoista vaunuriviä, toinen ylös-, toinen alaspäin, pitkin katua. Koko katu on kihinään asti täynnä riemuitsevaisia katselijoita, hillitsemättömiä naamijoita ja täyteen tukituita vaunuja.
Naamijoiden keskinäinen pieni sota on hyvin omituinen. Ne ottavat mukaansa makeisia, pieniä, kaikenmuotoisia kipsipalasia, ja niillä nakkelevat toisiaan. Kukaan ei ole varma semmoisetta raesateetta pääsemisestään. Vaimoilla on pienet kullatut ja hopioidut kopat täynnä semmoisia kipsipalasia, ja jos makeissota heille tulee kovin tukalaksi, löytävät he seuraajissaan turvansa. Mustapukuisille ihmisille tämä sota kuitenkin on pahin; sillä kipsipalaset maalaavat heidät aivan kirjaviksi. Usein Pulsinellien avonaiset vaunut, joista he ovat ruvenneet palkkongeilta ja akkunoista katsojia kipsittämään, ovat ahdinkoon saarretut. Yht'äkkiä alkaa ristituli kaikkialta vaunuja ahdistaa ja ennenkuin ne viimeinkin yleisen naurun kaikuessa tästä suoriutuvat, ovat ne kuulista lumen valkeiksi tahrautuneet.
Iltasella pamahtaa laukaus kadun kummastakin päästä; se on kilpa-ajon avaus, ja sitä varten on kadun keskus raivattava. Nyt alkaa peloittava tungos. Se on viehättävä vilahdus, kun kissankullalla koristellut hevoset esille astuvat. Ne päristelevät, hypähtelevät pystyyn taluttajainsa rinnoilla radalle tullessaan; katsojain riemuhuudot tervehtävät niitä ensin. Sitte ne asetetaan kiinteälle vedetyn nuoran taakse. Merkki annetaan, nuora putoaa ja hevoset satuloitta ja ratsastajitta syöksevät edelleen. Niinkuin myrskytuuli ne kiitävät eteenpäin, ja joka ensin Korson päähän pääsee, sitä ylistetään voittajana.
Kolmannen kerran kanuunat jyrisevät, ja silloin kukin kotiinsa kiiruhtaa. Yht'äkkiä katoaa kaikki järjestys, ja onnellinen se, joka vahingoittamattomana tästä sekamelskasta selviää. Näin monituisilla vaihteluksilla höystettynä vietetään koko karnevaliaikaa; mutta kaikkein iloisimmillaan kansa on laskiaistiistaina.
Etna.
Ihanan Sisilian itäisellä rannalla, Messinan kaupungin lounaispuolella kohoutuu Etnan tulivuori pilvihin. Kun tullaan vuoren viljeltyjen seutujen viimeisille rajoille, joissa viiniköynnökset, öljypuut ja orangit kaikessa loistossaan hedelmöivät, vie kiermuilevainen tie synkän, mustan hieta- ja laavamusun kautta ylöspäin kolkolle seudulle, jonka näkö vavistuttaa. Tätä kauhistusta vielä lisää vuoren alituinen ukkosen tapainen jyrinä. Tätä ylempänä ei enää mitään kasvullisuutta ole, ja noin neljännes tunnin aikaa saamme astua ylöspäin syvässä laavahiedassa. Sitte alkaa lumiraja, jossa alituisesti mustat laavapystyt lumesta ja jäästä kohoutuvat. Vuori muuttuu jyrkemmäksi ja jyrkemmäksi, niin että hevosaasi tuskin voi kiivetä ylös. Me pääsimme vuorelle juuri päivän koittoon, auringon nousua ihailemaan. Viimein se näyttikin kasvonsa ja valaisi ympäristön, joka kuvasti jos jonkinlaiselta.