Muutamain vuosien kauppa ei enää ole liikkunut niin pienissä piireissä, kuin ennen, vaan ovat Japanilaiset jo käyneet Euroopalaisten kauppaliittoihin. Japanilaisten pääasiallisena ravintona on riisit ja kalat; valaiden rasva on myös heidän oikeata herkkuansa. Puku on yksinkertainen. Miehillä on aina jalkateriin ulettuva viitta, jota meidän yönutusta ei muu eroita, kuin lyhyet hihat. Se on joko puuvilla- taikka silkkikankaasta. Housut ovat samanlaisesta kankaasta; ne ovat ylhäältä avarat, vaan kapenevat alaspäin ja päättyvät säärtä myöten puristuvaan kaulukseen nilkoissa. Ylhäisemmät kantavat nilkassaan lonkille ulettuvaa nuttua, jonka leveissä hihoissa on taskut, joissa tärkeimmät kalut, paperinen nenäliina y.m. kannetaan. Paitoja ei käytetä. Jaloissa pidetään valkoisia puuvillasukkia, joiden päälle housujen lahkeet ulettuvat. Sukkiin kudotaan erityinen nipukka isolle varpaalle. Jalkain alle sidotaan olkiset sandalit eli anturat. Ne ovat hyvin helppoja; ne kun särkyvät, heitetään ne menemään ja ostetaan likimmäisestä puodista uudet muutamalla pennillä. Naisten puku eroaa hyvin vähä miesten puvusta. Heilläkin on pitkä nuttu, jota vyötäisissä kuristetaan kudotulla vyöllä eli silkkinauhalla, mutta jätetään auki rinnan ja hartioiden paikoilta. Alhaalla se sitä vastaan myös kuristetaan sääriä myöten, joten "kaunottarien" käynti tulee työlääksi ja heiluvaiseksi. Housujen asemasta naisilla on alusnuttu eli oikeimmin hame, joka usein on vaan kangaspala, joka vyötäisille kääritään. Vaikka miesten vaatteet ovat yhden värisiä, välkkyvät naisten puvut kaikenlaisilla heleillä väreillä, joiden sopusoinnun he erittäin hyvin osaavat valita. Vyö varsinkin on hohtava ja kallis. Nuoret tyttöset solmivat vyön päät taaksepäin, vaan naineet taas asettavat solmun etupuolelle.
Erittäin suuren huolen Japanilainen nainen pitää hiuksistaan. Niiden kihartaminen on kohonnut siellä korkealle kannalle. Japanilaisen, oli hän vaikka kuinkakin köyhä, ryysyihin pukeutunut kerjäläinen, hiukset aina kuitenkin ovat huolellisesti kammatut ja kukilla, napeilla ja silkkiharso-ruusukkeella kaunistetut.
Japanilainen huone.
Jedo on Japanin etevin kaupunki. Se on rakennettu hyvin säännöllisesti. Kadut ovat leveät; huoneet tilavia ja ilmallisia sekä ulkoa ja sisältä sieviä ja kauniita. Useimmat ovat yksinkertaisia, samaan tapaan rakennetuita ja jotenkin saman kotoisiakin.
Seinät tehdään kolmen tuuman palkeista, joiden välit täytetään palmikoiduilla bamburuohoilla. Palmikot ovat ulkoa ja sisältä savi- ja hevosenlantaseoksella silatut ja simpukkakalkilla valaistut. Semmoinen seinä on ainoastaan kolmen tuuman paksuinen; mutta se on hyvin luja ja joustava. Laipion ja katon kannattajat, kurkihirret ovat vahvat ja, ainakin paremmissa huoneissa, peitetyt puoliympyriäisillä pannutiileillä, joiden yhteenlaskettu paino on muuta huoneen painoa paljoa isompi. Näin raskaita kattoja käytetään sentähden, että kokemus on osoittanut raskaitten kattojen estävän joustavain seinäin vierymästä pikaisissa maanjäristyksissä. Köyhäin huoneita kattaa puusäleet, joiden päälle on isoja kiviä painoksi pantu. Katot ulottuvat seinäin sivuitse pitemmältä kuin meillä on tavallista ja niin tekevät leveän räystäsalan eli verannan huoneiden edustoille.
Väliseinät eivät ole kiintonaisia; niitä voi mielensä mukaan lisätä, vähentää, ottaa pois ja panna uusia. Ne ovat harvasta puuristikosta ja läpinäkyvällä paperilla kahden puolen peitetyt. Tätä paperia tehdään metsäviikunapuun kuoresta ja käytetään sitä joskus akkuualasinkin asemasta. Väliseinille on muuttamista varten taitettu jonkunlaiset povet eli puitteet, joita seinineen posliini-rullilla voi viedä minne vaan haluttaa. Täten voidaan yhtä pian saada uusi kammari, kuin vanhatkin muuttaa, seinäin kokoamalla yhdeksi ainoaksi isoksi saliksi.
Huoneiden etu- ja takasivulla on aukaistavat akkunat, joiden sijassa öisin käytetään puisia luukkuja. Täten voidaan ilman vaihto hyvin toimittaa.
Laattioita aina peittää kaislamatot, jotka ovat erittäin hyvästi palmikoidut. Niitä pidelläänkin hyvin varovaisesti. Ei yksikään Japanilainen mene sisähuoneisin muuten kuin sukkasillaan eli avojaloin, ja jokainen ulkoa tulija pyyhkii anturansa ja jättää ne verantaan. Jos tahdotaan Japanilaisille mennä tervetulleeksi vieraaksi, pidettäköön tarkkaa huolta jalkineiden puhtaudesta.
Näiden huoneessa ei ole, pöytää, lavitsaa, sänkyä, kaappia j.m.s. Japanilainen istuu, makaa ja syö matollansa. Ruoka-astiat ovat puusta ja silatut sillä ylistetyllä lakkavärnissalla, joka ei muutu kylmässä eikä lämpöisessä. Vuoteeksi matolle pannaan puuvillapatja ja peitteeksi samanlainen ohkaisempi; päänalaisena on pieni puulaatikko, jonka yläsivu on kalteva ja varustettu pienellä patjalla.
Perähuoneessa tavallisesti asustelee perheen jäsenet; siellä syödään, maataan ja talon askareet ajetaan. Etuhuone on vierashuoneena ja tavarapuotina, jos isäntä on kauppamies. Savutorvet Japanissa ovat tuntemattomat. Savu tulisijalta saa itse hakea tiensä ulos ja sen se hyvin tekeekin, kun huoneet ovat niin harvoja ja ilmallisia. Isommissa taloissa on kyökki erityisessä rakennuksessa, vaan yksinkertaisemmissa ottaa se ison osan yhteisestä asuinhuoneesta. Uunien asemasta käytetään tuliastioita, jotka eivät kuitenkaan levitä kylliksi lämpöä; pohjatuuli kun jääkylmänä harvain seinäin lävitse puhaltaa, ja tuuman paksuinen lumivaippa harvoista akkunoista laattialle tuiskuaa. Semmoisina kylminä päivinä lyövät Japanilaisten leuvat loukkua, vaikka he varustauvatkin neljällä viidellä puuvilla-sisustaisella nutulla.