Kesällä leijuelee aurinko myötään taivaalla, vaikka tosin alhaalla. Varjot ovat aina pitkiä, ikäänkuin iltasilla eteläisimmissä maissa. Valo heiastuu huikaisevalla loistolla lumesta ja välkkyvistä jäävuorista. Talvella taas on yhtämittainen yö revontulien ja loistavien tähtien tanssiessa. Syksy on ilta- ja kevät aamuruskona. Ilmanala on kylmä. Kesällä lämpö tosin nousee jotenkin korkealle; mutta talvella elohopea voi viikkokausia jäässä pysyä; hengitys näyttää tiheältä ja ruutisavun valkoiselta; vaarallisena pohjolan puhuri uhkaa jokaista vierasta, joka uskaltaa lähestyä tänne kylmään koloon. Vihantamaan länsirannikon ilmanala on tuores ja vaihtelevainen, etelärannikon kostea, mutta pohjaisen kuiva.
Kasvullisuus on pääasiallisesti ahdistunut rannikolle; metsää ei ole ensinkään, ainoastaan etelässä kasvaa hiukan mataloita koivu- ja pajupensaita. Vuonojen pohjissa ja laaksoissa kasvaa muutamia kanervan tapaisia kasveja, vareksen marjoja, neilikoita, y.m. Parhaite täällä menestyvät kaalit, retikat ja sallaatit. Vareksen marjat ovat tärkeitä ravintoaineita. Kallioilla kasvaa jäkälöitä. Kasvaa siellä myös kasvi, joka on suuresta arvosta köyhän maan ihmisille. Se on kuirimo. Tämä on yleisin ja varmin tämän seudun varsinaisen taudin — kerpukin — parantaja. Hyvä jumala kasvattaa sitä täällä yltäkyllin. Hiekassa, jopa paljailla kallioillakin kasvaa sitä suurin määrin. Kaikki ränstyneet huoneet ovat niillä peitetyt. Tämän kasvin kasvuvoima on niin suuri, että koko tusina ja vieläpä useampiakin haaroja lähtee yhdestä ainoasta juuresta.
Syksyllä kerätään kuirimoita kasoihin ja peitetään sitte lumella että tuoreina pysyisivät. Näistä keitetty soppa maistuu oivalliselta, ainakin tässä köyhässä maassa, ja on lääkkeenä monenmoisiin satunnaisiin tapauksiin. Sallaattinakin kuirimoita käytetään. Se otetaan silloin tuoreena ja maistuu vähemmän vastenmieliseltä. Kerpukki, jota vastaan tämä on paras lääke, on mitä vaivaloisempia tauteja. Kosteus, kylmyys, voimattomuus, pilautunut ruoka ja liikkeen puute ovat tämän taudin syinä; senpätähden napaseutujen asukkaat kärsivätkin enimmän siitä, sillä siellähän kaikki nuo syyt ilmestyvät. Pitkillä merimatkoilla kärsivät muinoin merimiehet paljon tätä tautia. Tauti ensin ilmautuu alakuloisuudessa, jäsenten kankeudessa ja väsymyksessä. Sitte ilmestyy ikeniin paisumia. Nämä puhkeavat vähimmistäkin syistä ja vuodattavat paljo verta. Hampaat putoavat vähitellen suusta ja paisuvat levenevät yli ruumiin. Voimattomuus lisäytyy ja kivut kiihtyvät niin, että sairas toivoo vaan kuolemaa, joka hänen hirmuiset tuskansa lopettaisi.
Eläimistä täällä ovat jääkarhut, valkoinen kettu, poro ja moskushärkä tavallisimmat. Kotieläimiä täällä on ainoastaan koira; mutta kylmyys on siihenkin kuvansa painanut. Nämä, muuten niin vilkkaat ja oppivaiset eläimet, ovat täällä niin typeriä ja kankeita, ett'ei niillä voi metsästää. Ne eivät haukukaan, ainoastaan ulvahtelevat.
Ihmisruumiisenki, joka muuten niin paljon kärsii, näkyy tämä hävittäväinen ilma paljon vaikuttaneen. Vihantamaalaiset, jotka kuuluvat Eskimoihin, kasvavat harvoin viittä jalkaa pitemmäksi; mutta sitä vastaan he ovat lihavia ja ikäänkuin rasvakerroksen ympäröimiä. Tätenpä he voivatkin paremmin kylmyyttä kestää, ja hän nähdäänkin usein paljain päin ja kauloin ulkona. Huoneissaan he istuvat melkein alastomina; mutta heidän höyryämisensä on niin kova, että Euroopalaiset eivät heidän seuraansa kuumuuden tähden kestä.
Vihantamaalaisella on erinomaisen hyvä ruoan sulatusvoima. Hän luonnollisesti syö enimmästi liharuokaa, ja se on hänelle yhtä, josko se on tuoresta eli pilautunutta, puhdasta eli likaista. He syövät lumeen peitettyjen, puoleksi mädäntyneiden hylkeiden päät ja luutkin. Heidän makupaloinaan ovat: puoleksi mädäntynyt valaan pyrstö; terveet, pilautuneet, puoleksi haudotut munat, joita hylkeennahkaisessa pussissa ihran kanssa sekoitellaan. Paitsi vettä juovat he myös mielellään sulaa rasvaa.
Vihantamaalaisen pukuna on vesilinnun- eli ketunnahkainen turkki, jonka karvat ovat sisäänpäin käännetyt. Sen yllä hänellä on iso hylkeennahkainen nuttu. Housut, kengät ja sukat ovat myös hylkeennahasta. Kesillä Vihantamaalaiset asuvat nahkateltoissa, joiden karvapuoli on ulospäin sateella, vaan muulloin päinvastoin. Ylimmäinen vuota pistäytyy muita pitemmälle joka sivulla ja muodostaa katoksen, jonka alla varat ja m.s. säilytetään. Vuotain alareunoilla on kiviä painona; sattumuksen synnyttämät reiät tukitaan sammalilla. Ovessa riippuu hieno suolikalvoinen esirippu, jota myös akkunoissa käytetään. Sisällä on vuoteina pölyköiden päällä muutamia lautoja. Usein asuu 20 ihmistä semmoisessa teltassa. Talviasunnot ovat kesäasunnoita paljoa suuremmat. Ne rakennetaan mieluisasti korkeille paikoille, ett'ei lumivesi tupiin tulvaisi. Ulkoseinänä on muutaman kyynärän paksuinen maalla ja mättäillä tukittu kiviseinä. Muurilta lähtee orsi, jonka sisäpäätä tolpat tukevat. Tämän orren poikki kulkee toisia hirsiä, joiden välit ovat maloilla ja kanervilla täytetyt. Näiden päällä on sitte mättäitä ja maata. Näitä kokonaisuudessaan sitte vanhat vuodat peittävät. Tavallisesti asuu samassa huoneessa monta perhettä. Kullakin heistä on siinä erityinen, vuodilla eroitettu suojansa. Huoneen oviseinässä on muutamia nelikulmaisia suolikalvo-akkunoita. Näiden kohdalla on penkki, jota vieraat käyttävät istuin- ja makuupaikkanaan. Tämä huoneen osa on siis Vihantamaalaisten vierashuoneena. Jokaisella suojalla on omituinen tulisijansa, jona käytetään jakkaralle asetettua lamppua, jossa hylkeenrasvaa ja sammalia alituisesti palaa. Se ei ainoastaan valaise koko suojaa, vaan se lämmittää myös; ruoka myös sillä kivikattiloissa keitetään. Kattilan päällä on puusäleistä tehty kuivuupaikka. Siinä vaatteet ja kengät kuivataan. Sisäänkäytävänä on pieni, 12-16 jalkaa pitkä porstua, joka on niin matala, että käsin ja jaloin ryömien täytyy siinä kulkea. Tämä pitkä käytävä, vaikka ei siinä olekaan ovea, estää kylmyyden huoneesta, sekä on ainoa aukko, josta lampun häkä pääsee ulos ja raitista ilmaa sisälle. Kun nyt ajattelemme kuinka paljo tämmöinen, yhdessä asuvainen ihmisjoukko höyryilee; kiehuvan, puoleksi mädänneen ruoan hajun; vallitsevan siivottomuuden — niin ei liene ihmeellistä, jos Euroopalaiset eivät semmoisessa asumuksessa eläisi.
Asumuksen vieressä on varastohuone ja laivat, jotka ovat pylväiden päihin kumoon asetetut; niiden alla metsästyskalut ja vuodat säilytetään. Syyskuussa Vihantamaalaiset rakentavat talvisuojansa eli vanhat korjaavat. Kuun lopussa muuttavat he niihin; Huhti- eli Toukokuussa jättävät he nämät ja riemuiten telttansa tekevät.
Metsästys on Vihantamaalaisten päätoimi, ja, koska heillä on ainoastaan harvoja maaeläimiä, on meri heidän alueensa. Siinä valaat, sarvivalaat, mursut, hylkeet ja vesilinnut vilisevät; viimeksi mainitut peseivät jyrkkäin vuorten rinteille.
Vihantamaalaisten tärkein eläin on hyle. Sen lihaa he syövät; sen nahkaan he pukeutuvat; sen nahalla he huoneensa ja venheensä verhoavat; sen rasva antaa heille valon pimeinä talvi-iltoina, lämmön talven kylmyydessä. Hylkeen jänteistä on heidän lankansa, sen suolista heidän purjeensa, akkunansa ja paitansa; sen kovista luista tekevät he useat työkalunsa.