Neidon rukous.
Mikä kultaa kiiltävää rukoelevi, Mikä ankaraa anovi valtikasta, Viisautta Salomo kuningas suuri Pyys' polvillahan.
Mitäpäs rukoellen ma neito-raukka? Soisin lähteheks' sydämein puhtaimmaksi, Sulokuvan siihen armaan sulhaseni Ain' asumahan.
Suurelle herralle.
Kuin pilvi paksu peittänyt Oot meiltä taivahan Ja varjon valjun heittänyt, Mi synkistävi maan.
Sä maasi hikihelmet joit, Siit' oot Sä aittunut! Sä veren veljiesi söit, Siit' oot niin paisunut.
Mut vihans ukko valkeat Kun kerran virittää, Sä pilvi synkkä halkeat Ja taivas selkiää!
Neuvo.
Pojallensa pilkkasuulle Neito närkästyen lausui: Mikä turva on Sinussa? Olet heinä heiluvainen, Kaikkia kumartavainen. — Miten luotan ma Sinuhun? Olet laine läikkyväinen: — Lempein aaltohon asetan. Pian aalto pettänevi. — Miten uskon ma Sinua? Olet lieto perhokkainen: Kukan kerran suutelevi, Muihin sitten lentelevi.
Poika vastas pilkkasuinen: Vähä turvoa vesassa, Heinäsessä heiluvassa, — Ota kanto turvaksesi! Vankka tynkkä on tukena, Jos ei juuri kaunokainen, Musta, paksu ja rypinen. Paha aalloilla asua: Yhä laine läikkyilevi; — Jäähän luottosi aseta; Jää ei läiky lainehena, Josko kylmiikin kuvetta.