"Hän on, armas siskoni, lähes terve jo ja saattaa tulla toimeen ilman minua."
"Mutta hän ikävöinnee kuitenkin sinua joka hetki; varmaankin pitää hän sinusta sangen paljon!"
Äiti loi hellän ja tutkivaisen silmäyksensä Annaan. Mitä oli Annan vastaaminen?
"Tiedätkö, mitä minä olen ajatellut?" jatkoi Klaara. "Kun sinä jäät tänne, saa isäsi tulla asumaan tuohon pieneen kummun rinteellä olevaan keltaiseen huoneesen, jonka seiniä varjoovat viiniköynnökset ja riippakoivut huojuvat ympärillä. Sinä saatat nähdä sen tuosta akkunasta ja voitpa juosta sinnekin hetkiseksi; vai lienetkö ajatellut, että… että isäni ei antaisi hänen asua täällä?"
"En, en, siskoseni!"
"Sinä näytät niin murheelliselta, Anna. Oletko minun tähteni huolissasi? Elä sure minun tähteni; minä olen tällainen pieni raukka, jolle on vaikeata kestää surua ja vastoinkäymisiä, mutta olkaamme iloiset siitä, että meidän Herramme tahtoo minun niistä vapauttaa. Eihän meidän, jotka uskomme Vapahtajaan, tarvitse pelätä mitään, siskoni. Te saatatte ilolla ajatella minua ja tottua puhumaan minusta ilman kyyneleitä. Jos äitini ei tätä voisi heti tehdä, niin sinun tulee häntä lohduttaa. Oi, minä näin niin kauniin unen yöllä. Minä näin sinun ja Kustaan käsi kädessä seisovan eräällä pienellä haudalla, joka oli kokonaan kukkasilla peitetty. Sinä puhuit hänelle minusta ja lausuit tulleesi kotiin takaisin minun tähteni. Jospa Klaara vaan olisi jäänyt meille! vastasi Kustaa, mutta minä autuudessani ajattelin: jospa te vaan tietäisitte minun tilani, niin huokaisitte varmaan: Oi, jospa me olisimme hänen luonansa!"
Klaara oli tuskin lopettanut puheensa ennen, kun översti astui huoneesen. Hän näytti hyvin huolelliselta ja oli sangen tuskallista nähdä hänen kääntävän kasvonsa poispäin vuoteesta.
"Katsohan, Klaara, mitä minä olen tuonut pikku tytölleni!"
Hänellä oli koko käden täysi orvokkia. Klaara hengitti halukkaasti niiden raitista tuoksua, suuteli kättä, jossa kukat olivat, nyykäytti kiitollisesti päätänsä ja vaipui taasen rauhalliseen uneen.
Isä tarkasteli häntä synkein, toivottomin silmäyksin; hänen nukkuessaan saattoi parhaiten nähdä, miten vaalea ja laiha hän oli. Mutta tuo toinen nuori neitonen, joka oli polvillaan hänen vuoteensa ääressä, olihan hän lähes yhtä vaalea, olihan hänenkin silmillään luonnoton kirkkaus.