Lyhyen vaitiolon perästä aikoi hän jatkaa kun luuli kuulevansa nimeänsä lausuttavan, taitamatta kuitenkaan huomata, mistä se kutsuva ääni todella tuli.
"Oliko se joku?" kysyi hän matalalla äänellä.
"Jens", kuuli hän nyt selkeästi, melkein tutulla äänellä mainittavan toiselta puolen kartanoa.
"Onko se Ellen?" kysyi hän.
"Niin Jens, se olen minä."
"Missä olet sinä?"
"Puuhuoneessa. Tule tänne!"
Mäntä ei tarvinnut kahdesti käskeä. Muutaman silmänräpäyksen kuluttua oli hän osoitetulla paikalla ja tahtoi avata huoneen ovea.
"Mitä, oletko suljettu sinne?" huusi hän hämmästyneenä nähdessään lukon. "Minä kohta murran auki sen."
"Ei, Jens, älä sitä tee, vaan sen sijaan mene katsomaan avainta, josko se riippuu tuvan oven oikealla puolella."