Kun Heikki Hoffman'in tähän piti vastata, kuului ulkona pari vaskitorven torahdusta ja samassa ajoi nelistäin haarniskoittu sotamies kaupungin portille. Hän oli Ruotsin kuninkaan lähettiläs, tuoden kaupungin johtajille pikaisesti vastattavan kirjeen.
"Hän on saapa sen, niin pian kun aikamme myöntää", vastasi Heikki Hoffman mahtavasti. "Sinä, lähettiläs, saat odottaa täällä siksi, kun olemme raastuvassa kuninkaan kirjoitusta likemmin tarkastaneet."
Pormestarit asettivat lähettilään ankaran tarkastelun alaiseksi ja menivät painokkailla askeleilla raastuvalle, jonne sanoma lähettilään tulosta jo oli saapunut.
Molempia herroja, mitkä kalliissa haarniskassa, miekka vyöllä, mahtavasti astelivat, tarkastettiin uteliaammin kuin tavallisesti, ikäänkuin olisi tahdottu heidän muodostaan lukea minkälainen kärsimys oli kaikkein edessä. Siihen oli syytäki, koska seudun onni tahi onnettomuus riippui niiden herrain huolesta.
Jensson ja Hoffman menivät, pormestarien kokoontuessa raatihuoneesen, raatihuoneen vieressä olevaan kammariin, missä aukasivat ja lukivat kuningas Erikin allekirjoittaman kirjeen. Se sisälti vakaan kehoituksen, jotta kaupunki antautuisi sekä maksaisi Ruotsin kuninkaalle veroa. Jos sen tekisi, olisi se kaikesta vihollisuudesta säästetty, mutta vastakkaisuudessa hävitettäisiin tulella ja miekalla.
Pormestarien tultua kokous-saliin ja luettua Ruotsin kuninkaan kirjeen, kuului tyytymättömyyden sorina salissa. Kun Heikki Hoffman painokkaasti lausui sanat "Veroa" sekä "tulta ja miekkaa", kysyen mitä heillä oli sanomista mokomasta ehdotuksesta, nousi Hannu Nörrum ensiksi ja esitti seuraavaisesti:
"Surullista varmaan on, kun emme saa kodissamme rauhassa istua, mutta koska niin on, että vihollinen seisoo uhaten ovella, minkätähden hyväntahtoisesti päästäisimme heidät sisälle. Ruotsin kuningas vaatii veroa, mutta vaatimuksensa suuruutta ei sano ja saattaa sentähden vaatimuksensa olla sellainen, jotta sitä täyttäissämme tulemme kokonaan köyhdytetyksi. Ken tietää kuinka luotettava kuningas Erik on; sillä kerrotaanhan hänen ennen hallitukseen tuloansa jo su'ussaanki harjoittaneen paljon sortoa, mitä hän siis meistä, perintövihollisistaan välittää. Jos hän on meille niin armelias, kykenee hän myöski estämään sotilaitaan ryöstämästä ja muusta väkivallasta. Se on yksi puoli asiasta. Mutta jos toiselta puolen otaksuisimme, ettei Ruotsin kuninkaan vaatimus olisi suurempi, kuin että sen suuritta uhrauksitta voi täyttää, jos lisäksi otaksuisimme, että Erik on sanansapitäväinen ja etteivät sotilaansa tahdo tehdä meille vahinkoa, niin on meillä vielä tärkeämpääki ajateltavana. Olemmehan me kerran vannoneet Tanskan herralle ja kuninkaalle uskollisuusvalan suojellaksemme häntä ja maatansa, joka samalla on isänmaamme. Sentähden katson minä puolestani, että meidän tulisi kuin yksi mies seisoa tai kaatua, sitä paremmin koska olen päälliköiltämme saanut tietää, että apujoukkoja on pian odotettavana."
"Hyvin puhuttu!" huudahtivat yht'aikaa Bengt teurastaja ja Ole kirjansitoja.
"Hannu Nörrum on mies ja me kanssa!" sanoivat toiset.
"Hannu Nörrum on myöskin puhunut meidän ajatuksemme", sanoi Heikki Hoffman. "Eikö niin ole, virkaveljeni; olemmehan juuri siitä yksimieliset?"