Mrs Bassett purskahti nauramaan ja astui huoneen poikki Minetten luokse.
— "Voi mitä houkkia me vaimot toisinaan olemme!" huudahti hän sitten.
Minette pyyhkäsi vesikarpalot, jotka olivat kiertyneet hänen silmiinsä.
— "Hyvä Minette!" kuiskasi mrs Basset, kumartuen hänen puoleensa ja kietoen kätensä hänen kaulaansa. "Taivas, näettekö, katsoo meidän parastamme, kun ei suosi ensimmäistä rakkauttamme. Jos minä olisin tullut naimisiin niinkuin ensin olin aikonut, niin tuskinpa olisin paremmassa tilassa kuin tekään".
Rouvista tuli pian ystävykset. He rupesivat puhelemaan yhä enemmin, ja kesken itkuansakin täytyi rouva Rossiterin hymyillä kun mrs Basset kohotti pikku Frankin korkealle ilmaan ja suudeltuaan jälleen laski hänet maahan.
— "Sinä olet pikkuinen kultainen poika semmoinen", hyväili tukkukauppiaan rouva lasta; "ensikerran tänne tullessani tuon sinulle torven ja rummun ja monta muuta hyödyllistä kapinetta. Ja te, rouva Rossiter", sanoi hän ojentaen tälle kätensä, "jos joskus mitä tarvitsette, niin älkää unhoittako ystävän oikeutta, vaan antakaa minulle tieto".
— "Te olette varsin hyvä! Toivoakseni ei minulta ole puuttuva, mitä välttämättömästi tarvitsen".
Ja iloisesti hymyillen läksi rikas rouva pois köyhästä asunnosta, rohkaistuaan matalan majan asukkaan mieltä ja jätettyään jälkeensä iloisen toivon.
Siitä pitäin oli rikkaan rouvan muutoin niin yksitoikkoisessa elämässä mitä mieluisin huvitus käydä köyhän rouva Rossiterin luona, haastella hetken tai pari hänen kanssansa ja leikkiä hänen lastensa kanssa. Frank oli melkein samassa iässä kuin hänenkin poika-vainajansa, ja useinpa mrs Basset leikillään uhkasi ryöstävänsä hänet kerran omakseen. Mutta eipä rouva Rossiter olisi millään hinnalla luopunut lapsestansa, niin kauan kuin suinkin jaksoi ansaita leipää.
Rikkaan rouvan täytyi tyytyä vaan siihen, että sai hankkia pienosille leluja ja namusia, viedä heitä kävelemään ja muulla tavalla huvittaa heitä, — palaten sitten yksinänsä komean kotinsa hiljaisuuteen ja yksitoikkoisuuteen. Sisarukset eivät olisi saattaneet kiintyä toisiinsa niin paljon kuin nämät molemmat vaimot. Ja kun rouva Rossiterin pieni Baby kuoli, niin mrs Basset se hienoilla käsillänsä laitteli ja puki pienen vainajan sen viimeiseen kehtoon.