"Ennenkuin tämä lehti ensi kerran ilmestyy, tulee tuo ihmeellinen mestari-teos: Sielun lento näytettäväksi maalaus-akatemiassamme. Tuskin lienee tänne milloinkaan niin suurella maltittomuudella odotettu mitään taulua, kuin nyt tätä Rossiterin mainiota teosta. Taideniekka on jo aikaa sitten päättänyt, että tämän taulun ensimmäinen julkinen näytäntö tapahtuisi Chicagossa, siinä kaupungissa, mistä hän kuusi vuotta sitten köyhänä ja tuntemattomana läksi. Kuuluisana palaa hän nyt tuoden mukanansa siveltimensä luoman kuvan, jota Roman taide-arvostelijat ovat tunnustaneet kaikista paraimmaksi nykyajan teokseksi. Taulua on tähän saakka niin huolellisesti salattu yleisöltä, ett'emme voi tuoda esiin kuin yhden ainoan kuvauksen siitä.
"Eräässä Berlinin sanomalehdessä on luettavana näin kuuluva kirje
Romasta:
"Amerikalaisen taideniekan, Kaarle Rossiterin, työhuoneessa on äsköttäin valmistunut eräs taulu nimeltä: Sielun lento. Tuiki mahdotonta on sanoin selittää tätä kuvaa. Ihmeellinen värien rikkaus, elävä henkisyys, valtava mielenkuvailu — tuo kaikki tekee selityksen mahdottomaksi. — Se kuvailee sielua, joka kulkee äärettömän avaruuden kautta — tuon muodottoman, äärettömän, rajattoman pimeyden kautta, jota me sanomme avaruudeksi, ja jossa summattomain matkain päässä tähdet kimaltelevat. Sielu on kuvattu valoisaksi olennoksi ihmisruumiin rajapiirteissä, mutta sanomattoman ihana on tämä olento. Siipiä sillä ei ole, mutta itse liikkumisen aate on niin elävästi esitetty, että näyttää aivan kuin sielu hajoittaisi edestään pimeyttä ja liiteleisi yhä kauemmas ja kauemmas. Koko olento on niin eterillinen, että katsoja melkein pelkää sen heti ensi silmänräpäyksessä sulavan ja haihtuvan kuin kesäinen hattara ja katoovan pimeyteen, jonka läpi sen matka käy. Tämän kuvan ihanuus, tunto yksinäisyydestä ja äärettömän avaruuden ylevyydestä täyttää hartaudella katsojan mielen. Samoin kuin Dante'n 'helvetti', vaikuttaa sekin pyhää kauhistusta.
"Niissä harvoissa Rossiterin kuvissa, jotka tähän saakka ovat tänne saapuneet, vallitsee joka ainoassa suurin puhtaus ja värien komeus. Niistä on maksettu summattomia summia. Koloristina on Rossiter kieltämättä nykyajan etevimpiä maalareita".
Sen päivän edellisenä lauantaina, jolloin Rossiterin taulu "Sielun Lento" oli näytteille pantava, pysähtyi mrs Basset, matkallaan rouva Rossiterin luokse, erään puodin eteen, missä värejä ynnä muita maalaus-tarpeita myytiin. Siellä valikoi hän värilaatikon pientä lemmittyänsä Frankia varten ja kuuli kuinka puoti-poika, viitaten erääsen puodissa olevaan herraan, hiljaa kuiskasi kumppalilleen: "Onhan tuo aivan muittenkin kuolevaisten näköinen".
Kohta sen jälkeen katsahti tukkukauppiaan-rouva vieressä seisovaan herraan. Tämä samassa kohotti silmänsä, ja heidän katseensa kohtasivat toisiaan.
— "Mr Rossiter!" — "Mrs Basset!" huusivat he yht'aikaa.
Rossiter näytti kenties hiukan vanhemmalle kuin ennen, mutta muutoin näytti kuluneista vuosista olleen hyötyä sekä hänen hengelliselle että ruumiillisellekin ulkonäyllensä.
Mitä hänen käytökseensä tulee, osoittihe siinä oman arvon tunteminen, sekä vakavuus ja levollisuus, jommoista vaan ylhäisten kanssa seurusteleminen voi tuottaa ja mrs Bassetkin — vaikka ei suinkaan muutoin katsellut tätä miestä suotuisin silmin — ei voinut kokonaan vastustaa hänen sointuvan äänensä ja sulavan käytöksensä lumousvoimaa.
— "Ei ole tarvis kysyä teiltä mistä te tuletten kun sanomalehdet jo on meille tuon kaiken kertoneet!" sanoi mrs Basset hymyillen. "Ja mitäs me tavalliset ihmiset voimmekaan sanoa mainioille miehille kun heitä tapaamme. Sanomalehdet ilmoittavat kaikkia mitä heidän terveyteensä, tulemiseensa ja menemiseensä tulee".