Pastori istui vaiti pitkän ajan; vihdoin kysyi hän, mutta lempeästi:
"Mitäkä nyt sitte aiot, Tord?"
"Jotakin parempaa."
Vielä he istuivat kotvasen, Tord katsellen lattiaa, pastori Tordia.
Sitte sanoi pastori hiljaa ja hitaasti:
"Nyt, luulen mä, on poikasi vihdoin tullut sinulle siunaukseksi."
"Niin, nyt minäkin niin arvelen", sanoi Tord, katsahtaen ylös. Kaksi kyyneltä vieri raskaina karpaloina alas hänen poskiansa pitkin.
KOTKANPESÄ.
Autintaloiksi sanottiin erästä pientä yksinäistä kylää, jonka ympärillä joka taholla oli korkeat tunturit. Syvällä laakson pohjassa oli maa viljelty ja hedelmällinen ja läpi juoksi leveä joki, tuntureilta tullen. Se laski järveen, joka oli vähän matkan päässä ja näkyi kylään hyvin pitkänä kaistaleena.
Pitkin Antinjärveä oli se mies soutaen tullut, joka ensinnä oli ruvennut laaksoa muokkaamaan. Hänen nimensä oli Antti, ja hänen jälkeläisiänsä ne olivat tämän kylän asujamet.
Jotkut sanoivat hänen tänne paenneen erään murhan tähden, ja sentähden muka oli hänen sukunsa niin mustaverinen; toiset taas sanoivat mustaverisyyden syyksi tuntureja, jotka asujamilta peittivät auringon jo kello viisi iltapäivällä keskikesälläkin.