Kemut olivat loistavat, vieraat oikein loistivat ilosta ja huvista ja matami Bomb oli loistavin kaikista.
Hänen muotonsa oli punaisempi ja kirjavampi kuin tavallisesti, tukka sileämpi ja hänen pulleaa vartaloansa verhosi suurikirjainen silkkileninki, josta välkkyi kaikkia taivaankaaren värejä. Se kumminkin oli ommeltu jo ennen muinoin, jolloin matami arvattavasti oli ollut paljoa solakampi; sentähden moni nainen pelkäsi joko matamin saavan halvauksen taikka hänen vartalonsa puristavan halki tuon ohuen verhon ja paisuvan luonnolliseen kokoonsa. Onneksi ei toki kumpikaan pelko toteutunut.
Julia oli sievä onnessansa ja uudessa sinisessä hameessansa, ja kun rouva Velker kuljeksi vierasten seassa, solakka vartalo vaaleanharmaan, röyhyisen silkkileningin peitossa, näytti hän kuningattarelta alamaistensa keskellä.
Alvilda oli koko illan hirveän vallaton ja sievä ja niin levottoman iloinen, että se oikein häiritsi muiden iloa.
Ilta kului hyvin hauskasti, vieraat vihdoin poistuivat ja neidit Knegt siirtyivät huoneihinsa.
Alvilda laitteli kapsäkkiä kuntoon. Konstanse selaili tilikirjaa.
"Helmiä piipunnauhaan, villalankaa henkseleihin, silkkiä kukkaroon — tarpeettomia menoja," mutisi hän.
"Minä suostun Pedersenin tarjoukseen," sanoi Alvilda. "Kaunis hän ei ole, eikä kansakoulun-opettaja muutenkaan ole niin ikävöitävä, mutta —"
"Mies on kuitenkin aina mies," jatkoi sisar. "Ota vain hänet, lapsi, niin pääset siitä huolesta, ett'et tulisi naimisiin. Montahan huolta tässä maailmassa on, mutta se se on pahin kaikista."
Molemmat sulhaset olivat tällä välin saattaneet morsiamensa heidän ovellensa asti. Kuu paistoi suurena ja kauniina ja väliaita teki pitkän varjon matami Bombin pihalle.